1) määrittää, missä määrin oppilas on saavuttanut oppiaineessa asetetut tavoitteet (summatiivinen arviointi);

2) ohjata ja kannustaa opiskelua ja kehittää oppilaan itsearviointitaitoja (formatiivinen arviointi).

1) Arvioinnin on oltava yhdenvertaista;

2) Arvioinnin on oltava vuorovaikutteista ja edellyttää avoimuutta ja yhteistyötä opettajan, oppilaan ja kodin välillä;

3) Arvioinnin on oltava suunnitelmallista, näyttöihin perustuvaa ja yhtenäistä - tarvitaan koulun omaa arviointikulttuuria;

4) Arvioinnin on oltava monipuolista - eri tapoja näyttää osaamista tulee tarjota oppilaille;

5) Arvioinnin on perustuttava opetussuunnitelmassa määriteltyihin tavoitteisiin ja kriteereihin;

6) Arvioinnin on huomioitava oppilaan ikäkausi ja oppimisen edellytykset.

Käytännössä jää koulun opettajien tai viime kädessä jopa yksittäisen opettajan päätettäväksi, millaisia näyttöjä oppilailta vaaditaan. Arvioinnin on kuitenkin perustuttava opetussuunnitelmassa määriteltyihin kriteereihin.

Opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta JA osallistua toimintansa arviointiin.

Arvioinnin keskeisten tulosten tulee olla myös julkisia.

Arvioinnin on oltava vuorovaikutteista ja annettava tietoa oppilaan edistymisestä sekä oppilaalle että huoltajalle. Erityisesti tämä koskee formatiivista arviointia, joka konkretisoituu esim. Wilma-merkinnöissä. Summatiivisen arvioinnin tukena ovat arvioinnin kriteerit OPS:ssa. Arviointikeskustelut ovat myös oppimistilanne ja palautteen vastaanottamisen taito on tärkeää.

Peruskoulussa harjoitellaan vielä paljon opiskelutaitoja. Itse käytän arvioitavia tehtäviä myös koska ne saavat oppilaan yrittämään enemmän kuin tuntityöskentely. Sanakokeisiin lukeminen opettaa sanojen mieleenpainamisen taktiikkaa. Käsinkirjoittaessa lauseen rakentamista tulee mietittyä perinpohjaisesti.

Suulliset kokeet, sanakokeet, summatiiviset kokeet, kirjoitelmat ohjattuna tai vapaasti, kuuntelukokeet ja tekstinymmärtämistestit tukevat kaikki kokonaisvaltaisen kielitaidon hankkimista ja opettavat tärkeitä opiskelutaitoja ja -rutiineja. Kaikkia töitä ei en arvioi - testitaitojakin täytyy harjoitella, ja joka tapauksessa formatiivinen arviointi toteutuu jatkuvasti siinä, millä otteella oppilas tehtäviään tekee.

Formatiivisen arvioinnin kulmakivi peruskoulussa on kotiläksyjen tekeminen ja tuntiosallistuminen. Palautetta annan tuntimerkinnöin ja myös antamalla välitöntä palautetta suullisesti oppilaan osaamisesta ja osallistumisesta. Pidän tärkeänä merkitä etenkin kehuja Wilmaan, jotta oppilas ja vanhemmat huomaisivat osallistumisen merkityksen ja toisaalta näkisivät, millaista osaamista haen.

Summatiivista arviointia toteutan kokein, testein ja kirjoitustehtävin. Nämä ovat pääsääntöisesti yhteisiä koko ikäluokalle koulussamme, mikä tukee yhdenmukaisuutta arvioinnissa. Numeroarviointi on mielestäni tärkeää, mutta annan myös sanallista palautetta arviointikeskusteluissa, joita pidän erityisesti 9.luokkalaisille.

Näitä käytän arvioinnissani oppimisen eri vaiheissa:

-lähtötasotesti, esittäytyminen, kaverin esittely, kertaustehtävät, erilaiset ryhmäytystehtävät opetettavalla kielellä;

-sanakokeet, kuuntelutestit, tekstinymmärtämistestit, kappaleen lukeminen, kotitehtävät, summatiiviset kokeet, ryhmätyöt, parityöskentely, visailut, Kahoot & Blooket (joskus muitakin oppimispelejä esim. Bamboozle), kirjoitustehtävät (ohjattu kirjoittamistehtävä ja vapaa kirjoittaminen), noppapelit, monisteet, suulliset testit, harjoituskokeet, digilisätehtävät, tuntityöskentely

-itsearviointi, vertaisarviointi (sanakokeiden tarkistamisen yhteydessä esim.), palaute opettajalle, keskustelu oppilaan kanssa.

Pyydän oppilailta palautetta tunneista säännöllisesti. Haluan, että oppilaat tuntevat olevansa keskenään tasa-arvoisia. Kyselen myös kuulumisia ja palautetta testeistä. Mikäli oppilaiden suunnasta nousee kysymyksiä, pyrin selventämään heille, mistä on kysymys. Hyviä ehdotuksia esim. oppituntien sisällöistä pyrin aika ajoin toteuttamaan, ja mikäli oppilaiden suunnalta nousee aloite keskusteluun, annan sille tilaa.

Teen paljon yhteistyötä erityisopettajan ja kollegoideni kanssa, ja keskustelen opetusmenelmistä ja arviointitavoista heidän kanssaan. Tärkeää on myös pitää silmällä arvosanoissa mahdollisesti tapahtuvia muutoksia. Oppilaita tulee kuulla herkällä korvalla.

Oppilaan hyvinvointia ei saa myöskään panna liian tiukalle. Kokeita ja näyttöjä on paljon. Opettajan tehtävä on auttaa oppimaan ja valmentaa. Oppilasta ei saa valmentamatta "heittää" haasteisiin. Hänelle on oltava selvää, mitä häneltä odotetaan, kuinka korkealla "rima" on. Oppilaan on myös kyettävä luottamaan siihen, että hän vielä opettelee. Monelle on hankalaa tunnustaa, ettei osaa.

Oppilaan kanssa on kyettävä löytämään yhteisymmärrys. Oppilaan tulee luottaa opettajaan, oppitunneille tulemisen pitäisi olla sujuvaa, itsestään selvää, ehkä jopa mukavaa. Yhteiset naurut motivoivat ja sitouttavat oppilasta, mutta myös opettajaa. Mikäli oppilas ei halua sitoutua tekemiseen, hänen motivaatiotasonsa jää matalaksi.

Omaan hyvinvointiin vaikuttaa eniten rajallinen aika esim. koepinkkojen kanssa. Tehtävää on joskus liikaa. Tässä digiosaaminen voi tulla avuksi - esim. digikokeita on helpompi tarkistaa. Myös riman laskeminen omalla kohdalla täytyy osata, vaikka se ei hyvältä ratkaisulta tuntuisikaan.

Tukeen on oikeutettu jokainen oppilas. Tukea annetaan sekä yleisopetuksen luokassa että erityisopettajan luona, joissain harvemmissa tapauksissa oppilas siirtyy pienluokalle. Myös yleisen tuen oppilas on oikeutettu erityisopettajan tukeen, mikäli opettaja näkee siihen olevan syytä. Periaatteena on se, että jokainen saisi tasolleen sopivaa opetusta. Tukea on myös tukiopetus ja aineopettajan tunnilla antama tuki tai ohjaajan tuki. Henkilökohtainen opetussuunnitelma, HOJKS, tehdään vain erityisen tuen oppilaille ja sitä edeltää laaja selvitys oppilaan oppimisen edellytyksistä.

Erityistapauksissa opintojen suorittamisen tapoja voidaan muokata oppilaskohtaisesti. Mikäli oppilaalla on vakavia ongelmia koulunkäynnin kanssa, oppilaan työmäärää ja kokeiden suorittamistapaa voidaan keventää.

Eräänlaista tukea on myös ylöspäin eriyttäminen. Tämä on harvinaisempaa, mutta tapauksia on jokaisella luokalla.

Käytännössä oppilasta ohjaa ja auttaa joko aineenopettaja tai ohjaaja luokassa, joskus erityisopettajakin voi toimia luokassa samanaikaisopettajana. Mikäli aineenopettaja on toimii yksin, on muun ryhmän toiminnan sujumisesta huolehdittava, jotta voi samalla antaa henkilökohtaista oppimisen tukea yleisopetuksen luokassa.

Myös ylöspäin eriyttämistä tarvitaan. Ylöspäin eriyttämisen keinoja ovat pääasiassa lisätehtävät, mutta olen teettänyt myös kirjoitustehtäviä ja erillisiä tekstinymmärtämistehtäviä edistyneemmille. Lisäksi yksi keino työllistää ylöspäin eriytettäviä on toisten auttaminen. Tämä toimii erityisesti, mikäli luokassa on hyvä yhteishenki.

Yhdellä oppitunnilla on mahdotonta toteuttaa jokaisen oppilaan kohdalla henkilökohtaista opetusta. Usein tarkkailu, neuvominen ja lisätehtävät saavat riittää. Yritän myös ohjata oppilaita digilisätehtävien pariin jotta taidot vahvistuisivat, tai antaa ylöspäin eriytettäville vaativampia kotitehtäviä. Tärkeintä on, että jokaisen tarpeet tulevat huomatuksi.

Henkilökohtaistaminen opetuksessa on kaiken opetuksen pohjalla. Opettajan tulee tuntea oppilas kyetäkseen auttamaan tätä. Oppimisen esteiden huomaamisessa tulee olla herkkä. Joskus pienikin henkilökohtainen huomio riittää, mikäli kyse on esim. oppimismotivaatiosta tai epävarmuudesta. Joskus taas on kyse suuremmista oppimisen esteistä. Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto toimivat tässä opettajan apuna.

Tuki ja eriyttäminen teettävät opettajalla töitä, eikä opettajan aika riitä jokaisen henkilökohtaiseen valmentamiseen. Pallo on myös oppilaalla ja kodilla: oppimistuloksia voidaan saavuttaa vain yhteistyössä.

Opettajan tulee kyetä arvioimaan paitsi oppilaitaan, myös omaa toimintaansa neutraalisti. Tässä auttavat palaute oppilailta, itsereflektio ja kollegoiden kanssa keskustelu.

Ammattikoulutukseen hakeutuvalla voi olla hankittuna jo erilaista koulutusta ja joskus vuosienkin työkokemus. Tällöin oppimistavoitteet ja opiskelun kesto vaihtelevat. Jo karttunutta osaamista voi osoittaa näytöin. Henkilökohtaistaminen kestää koko opintojen ajan.

Henkilökohtaineen osaamisen kehittämissunnitelmaan (HOKS) kirjataan opintojen alusta lähtien tavoitteet, osaamisen hankkiminen ja näytöt tai suoritukset. Opiskelija antaa HOKS:n toteutumisesta palautetta. HOKS on joustava ja päivittyy tilanteen mukaan myös suunnitelmien muuttuessa. Mikäli osaamisen hankkiminen tapahtuu osien työpaikalla, myös työnantaja osallistuu HOKS:n laadintaan opiskelijan ja koulutuksen järjestäjän lisäksi.

Perusopetuksessa jokainen on osaamistaustastaan huolimatta velvollinen suorittamaan peruskoulun oppimäärän. Ne oppilaat, joilla on HOJKS, suorittavat oppimäärän kirjattujen tavoitteiden mukaisesti niissä aineissa, jotka on yksilöllistetty.