Siirtyminen tasangoille[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1600-luvulla alkanut voimakas itäisten intiaanikansojen liikehdintä sai myös cheyennet etsimään uusia elintiloja. He jättivät asteittain maansa Wisconsinin ja itäisen Minnesotan metsämailla ja kulkivat kohti länttä. Heidän siirtymisensä syystä tasangoille on esitetty erilaisia arveluita. Siouxien, assiniboinien, mahdollisesti myös creiden painostamina cheyennien on uskottu liikkuneen länteen.^[3]

Siirtyminen nykyiseen Pohjois-Dakotaan ei tehnyt cheyenneistä kokopäiväisiä metsästäjiä. He viljelivät maata ja kävivät kauppaa mandanien ja hidatsojen kanssa. Saatuaan ensimmäiset hevosensa 1700-luvun puoliväliin mennessä cheyennet alkoivat liikkua laajemmilla alueilla. He säilyttivät kuitenkin ainakin osan kiinteistä kylistään, joita ympäröivät maissipellot. Joskus vuosina 1770–1790 idästä tunkeutuneet ojibwat tuhosivat suuren cheyennien kylän Sheyenne-joen varrella. Myöhemmin tehdyissä kaivauksissa löytyi 70 cheyennien hävitettyä maamajaa, ja paljon tavaraa, jotka kertoivat kaupankäynnistä myös eurooppalaisten kanssa.^[4] Arkeologit tuntevat kylän nimellä Biesterfeldt.^[5] Paaluvarustuksella ympäröidyssä kylässä arvellaan asuneen noin 900 asukasta.^[6]

Tapahtuma sai cheyennet siirtymään kohti etelää ja länttä. 1700-luvun jälkimmäisen puoliskon aikana he ystävystyivät kielisukulaistensa arapahojen kanssa. Cheyennien jakaantuessa kahdeksi erilliseksi joukoksi tekivät arapahot samoin. Pohjoiset ryhmät asettuivat North Platte -joen varsille, kun taas eteläiset cheyennet ja arapahot pitivät leirejään ympäri Arkansasin tasankoja. He olivat yleensä näköetäisyydellä eteläisen Coloradon kallioihin.^[7]

Sodat muita intiaaneja vastaan[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1700-luvun lopulla ja 1800-luvun alkupuolella lakotojen loputon painostus ajoi cheyennet ja arapahot pois Mustien kukkuloiden alueelta Etelä-Dakotasta kohti etelää. Cheyennet jättivät viimeisenkin kosketuksen maanviljelyyn ja siirtyivät kokopäiväisiksi tasankojen ratsastajiksi. Etsiessään uusia metsästysmaita etelämpänä he joutuivat vastatusten pawneiden, osagien ja keskinäisen liiton solmineiden comanchien, kiowien ja kiowa-apachien kanssa. Cheyennet ja arapahot työnsivät pohjoisimmat comanchet Arkansas-joen eteläiselle puolelle. Rauhanomaisina aikoina cheyennet näyttelivät tärkeää roolia niin eteläisten kuin pohjoisten tasankojen kaupankäynnin välittäjinä. He kuljettivat comanchien kauppahevosia ja muuleja Ylä-Missourin kauppapaikoille ja kauas länteen mustajaloille.^[8] Vastineeksi cheyennet saivat Kanadan valkoisten kauppiaiden kautta tulleita teollisuustuotteita, varsinkin aseita.^[9]

Pohjoisesta kulkeutuva tuliaseistus lisäsi merkittävästi ratsastavien tasankoheimojen vaarallisuutta. Vaikka osa heidän energiastaan meni keskinäisiin sodankäynteihin, ilmeinen vaara uudisasukkaiden ja intiaanien välisistä rettelöistä lisääntyi. Itäinen raja osoittautui hyvin aseistettujen tasankointiaanien muodostamaksi muuriksi, jonka yli uudisasutuksella ei ollut asiaa.^[10]

Siirtolaisten nopean kasvun seurauksena toisiinsa vihamielisesti suhtautuneet heimot alkoivat solmia keskinäisiä liittoja. Cheyennet ja lakotat lopettivat keskinäiset vihollisuutensa 1830. Vuosikymmen myöhemmin cheyennet solmivat pysyvän rauhan comanchien ja kiowien kanssa. Kun Texas vuonna 1845 liitettiin pohjoisvaltioihin, Liittohallitus teki joitakin yrityksiä kehittää rauhanpolitiikkaa cheyennien ja eritoten comanchien kanssa. Alueella kiertelevät erikoisasiamiehet onnistuivat pitämään intiaanit suhteellisen hyvin erossa kahakoista valkoisten kanssa. Tasangoilla käytiin kuitenkin eri heimojen välisiä sotia. Cheyennet jatkoivat kahinointiaan pawneiden, shoshonien sekä crowtten kanssa, ja kävivät sotaa läntisisiä uteja vastaan.

Nykyään Irokeeseja on sekä Yhdysvalloissa että Kanadassa kummassakin noin 50 000.

b. Elinkeinot
Irokeesit viljelivät maata, metsästivät ja kalastivat. Maanviljely oli todella merkittävässä asemassa, ja irokeesit söivätkin huomattavan vähän lihaa.


c. Suhteet muihin heimoihin
Irokeeseilla ei ollut isoja sotia muiden heimojen kanssa.


d. Erityispiirteitä
Orjuutta ei sallittu. Vangit joko kidutettiin kuolemaan tai omaksuttiin heimoon. Naiset saivat päättää vankien kohtalot yleensä. Klaanien äidit saivat tehdä aloitteen sotaan saadakseen uusia sotavankeja.