Ei mistään - joksikin by S.Waan

Tervetuloa!

eimistaanjoksikin — 2023-02-01 23:56:44 UTC

Onpa ihana, että päädyit tänne. Tänne missä minä säilytän ajatuksiani, unelmiani. Tänne, jossa voit seurata minun ja unelmieni matkaa ei mistään joksikin.
Toivon koko sydämestäni, että sanani saavat olla ennenkaikkea rohkaisemassa sinua siihen mitä olet.
Kiitos, että olet.
Voi hyvin.
Rakkaudella,
S.Waan

Mikä Padlet?

eimistaanjoksikin — 2023-02-06 10:56:11 UTC

Minä päätin yrittää luoda kotipesääni tänne padlettiin, sillä tämä on aika monipuolinen ja kuitenkin simppeli. Ilmaisversiossa saa kolme tälläistä ”sivua” joihin tehdä sisältöä erilaisille pohjille. Hyvin simppeli alusta, riittävän simppeli minulle ja kaikken lisäksi saatavana myös omalla äidinkielelläni, suomeksi. Haaveilen toki, että joskus minulla vielä olisi omat hienot kotisivut, mutta jostakin on aloitettava ja vihdoin aijon sen myös tehdä.

Jos kiinnostuit, tässä vähän linkkejä joihin kannattaa tutustua.

Ps. Ilmaisia padletteja voi myös tienata siten, että jakaa ystävilleen padletin suosittelulinkkiä. Jos kolme ystävää kirjautuu linkin kautta padlettiin, saa linkittäjä heistä yhden uuden ”pohjan”. Ohjeistuksen mukaan linkin kautta rekistöröityvä ystävä saisi myös ylimääräisen padletin.
Jos sinä haluat auttaa minua keräämään lisää Padletteja, pyydäthän minulta suosittelulinkkiä. Itse liityin tänne tuollaisen linkin kautta mutta ilmeisesti sen linkin laatijan jokin raja oli tullut ehkä vastaan sillä en saanut hyötyä jonka luulin saavani.

https://wiki.metropolia.fi/display/socialmedia/Padlet

https://m.youtube.com/watch?v=uSR8Kq6Qv5M&pp=ygUQcGFkbGV0IGvDpHl0dMO2IA%3D%3D

S.Waan tarinoista todeksi

eimistaanjoksikin — 2023-03-23 16:52:02 UTC

Niin, todella, S.Waan on vielä ikäänkuin tarina minusta sellaisena kuin haluaisin olla.
S.Waan ei ole totta ainakaan vielä, mutta voihan olla että kun jokin tarina tulee oikein rakkaaksi, sitä alkaa pitää totena. Ja sen minä toivon tapahtuvan.

Joten ehkä voin aloittaa tarinan kertomisen tästä ja ehkä päädymme sitten jonkun alkuun.

Minun nimeni on oikeasti Sari-Anne, mutta jo lapsena minua alettiin naapurin tyttöjen toimesta kutsua Sarkuksi.
S.Waan nimi saikin alkunsa siitä että kirjoittelin tekstieni loppuun: S vaan.
En tarkoittanut tuolla ilmaisulla vähätellä itseäni, vaikka en kovin paljoa itseäni ja tekemistäni saati olemistani täällä maailmassa arvostanut. Koen, että tuo ajatus S vaan, tulee siitä, että en halua olla mitään ”erityistä”. Olen siis pohjimmiltani vaan Sarkku. Se, mitä olen kussakin hetkessä. Minä myös koen olevani hyvin yksinkertainen ja ”tavallinen”, maustettuna omalla ainutlaatuisuudellani. En koe olevani mikään superlahjakas, arvovaltainen, kouluttautunut, ammattilainen. Ei, minä olen hyvin yksinkertaiselta pohjalta tässä missä olen. Se riittää minulle.
Olen S. vaan.
Ei mitään, kuitenkin jotain.

Lopulta kuitenkin joutsenet tulivat lähelle kasvuprosessiani. Minulle tuli tavoitteideni suhteen tunne kuin sadusta Ruma-ankanpoikanen. Minäkin koin olevani jotakin aika arvostamatonta ja näkymätöntä mutta matkalla kauniiksi valkeaksi joutseneksi.
Tässä onkin hieno esimerkki siitä mitä koen olevani tämän matkan
Ei mistään - joksikin.
Kun haaveisiini ”joutsen puvusta” lisää sen, että Anni Swan on yksi elämäni merkityksellisimmistä kirjailijoista, syntyi kuin itsestään taiteilijanimekseni S.Waan.

Ha minusta on mielekästä asettua S.Waanin rooliin, vaikka se ainakin toistaiseksi tuntuu minulle nimenomaan roolilta. Aivan kuin pukeutuisin ihan toiseksi ihmiseksi jolla on toisenlainen tarina kerrottavanaan. S.Waan nimellä kirjoitan tekstiä suoraan sydämenstäni. Se ei aina ole silti totta vaan usein hyvin fantasian kaltaistakin näkemystä S.Waan hahmon elämästä. Tekstini siis eivät välttämättä kuvaa juuri sen hetken tuntemuksiani, mutta voi olla että olen jossain vaiheessa kokenut tai tuntenut jotain samansuuntaista.

Näin, nyt tuli sitten tämän verran aloitettua tätä tarinaa ei mistään - joksikin.
Lämmin kiitos, että haluat olla mukana seuraamassa kehitystäni.
Ruman ankanpoikasen taival oli hyvin yksinäinen, minä toivon, että saisin ympärilleni suuren muuttolintujen parven.

Rakkain terveisin
S.Waan

eimistaanjoksikin — 2023-04-04 10:36:48 UTC

Kuka olen?

eimistaanjoksikin — 2023-04-04 12:21:49 UTC

Sitä usein itsekin kyselen.
Olen tullut siihen tulokseen, että olen ihmisyyden ydin, sielu, kuorrutettuna erilaisilla olemukseni kierroksilla, kokemuksilla ja uskomuksilla. Ja sitten minulla on kotina täällä maailmassa keho tai siis pitäisi olla, mutta usein koen etten ole ”kotona” vaan hieman eksyksissä.
Ja näin aloinkin jo muodostaa tarinaa, josta tulee ”minä”. Mutta olenko minä sitä mitä itselleni ja toisille kerron olevani?
Esimerkiksi nuorena koin olevani loinen, roska ja välttämätön paha tässä yhteiskunnassa, toisten keskuudessa.
Mutta olinko minä sitä?
Vai uskoinko vain olevani sitä?

Olen aina ollut kiinnostunut erilaisuudesta. Niinpä olen jo varhain ymmärtänyt että jokainen meistä on yksilöllinen. Siksi en pidä siitä, että meillä ihmisillä on tapana lokeroida itsemme ja ennenkaikkea toisiamme. Ehkä tämä kumpuaa siitä, että meillä on valtava halu ymmärtää toisiamme. On helpompi ymmärtää ihmistä, joka sanoo vaikkapa: ”minä olen vihreä soikio kolmella piikillä”. Silloin on helpompi myös samaistua toisen tarinaan ja kokemuksiin. ”Ahaa! No hauska tavata, minä olen myös soikio, mutta violetti ja aivan rusetilla.”
Näin.
Kuitenkin kun kerromme itsestämme jonkin määritelmän, jää aina toisen osapuolen vastuulle miten hän sen omien kerrostensa läpi peilaa ja miten hän sen kokemuskenttänsä lävitse tulkitsee. Eli vihreä soikio jossa on piikkejä voi toiselle olla kiivi toiselle karviainen ja kolmas näkee asian mielessään hyvin luovasti väreinä, muotoina ja mielikuvina.
Jotta voisin toimia sinulle mahdollisimman kirkkaana peilinä, minun on uskallettava olla sellainen kuin pohjimmiltani olen. Inhimillinen olento, vahvuuksineen ja vikoineen. Se ei ole aina kovin helppo tehtävä. Tulla näkyväksi.
Etenkään vikoineen.
Paljon helpompi olisi piiloutua jonkin roolikerroksen alle, jotta tulisi toisten katseiden alla hyväksytyksi.

Mutta minä olen…
Sellainen kuin olen.
Eikä mikään ole sen varmempaa kuin se, että olen hetken päästä jotain muuta, sillä harva asia on niin pysyvää kuin muutos.

Niinpä tahdon esitellä itseni:
Olen S.Waan, ei mitään ja kuitenkin jotain.
Toivon, että viihdyt sen kaiken parissa, jonka vahvuuksieni kautta voin sinulle tarjota.

Rakkain terveisin,
S.Waan

Postilaatikolla - kategorioita

eimistaanjoksikin — 2023-04-07 18:01:31 UTC

Etu- ja takakansi

eimistaanjoksikin — 2023-10-13 12:01:14 UTC

Kirjoilla on etu- ja takakansi. Etukansi yleensä pysäyttää, jonka jälkeen lukija siirtyy takakanteen saadakseen hieman lisätietoa mistä on kyse. Jos se mitä minun kautta on tähän kohtaan tulossa, olisi kirja voisit ehkä kuvitella olevasi nyt sen kirjan kansia ihmettelemässä. Tämän etusivun kautta tahdon olla kuljettamassa sinua erilaisen sisältöni pariin.

Olen entinen suorittaja ja hyvinvointini kärsii välittömästi,
jos lähden puskemaan ja yritän tuottaa sisältöä jotenkin tietyn julkaisurytmin mukaisesti. Välillä saattaa syntyä siis kirjan sisältöä useita aukeamia, joskus ei kertakaikkiaan mitään. Olen ihan riittävästi yrittänyt puskea ja suorittaa elämässäni. Nykyään elän lisäaikaa. Se tarkoittaa minulle sitä, että jokainen hetki jonka saan, on lahjaa. Pyrin käyttämään saamani hetket Luojalleni kunniaksi, usein tosin epäonnistuen siinäkin. Aikomus ja hyvä intentio on kuitenkin aina parempi kuin lukkiutuminen itseinhoon epäonnistumisien edessä.

Lyhyesti sanottuna olen hyvin tunnejohtoinen eli intuitiivinen/johdatuksessa kulkeva olento ja toivon, että vihdoin olen valmis jakamaan kaikkea sitä mitä minun lävitse virtaa, myös teille muille. Pato on murrettu, ilmaisuni vuolas virta. Kastelkoon ajoittain kuohuvatkin pärskeeni rantatöyräitänne niin, että kukkanne saa janoonsa juodakseen ihanan raikasta lähdevettä.

Voi hyvin!
Rakkain terveisin,
S.Waan

Huom. Padlet alustana saattaa aiheuttaa hitautta. Pyydän kärsivällisyyttä sivujen kanssa.🤍

eimistaanjoksikin — 2023-10-13 12:08:37 UTC

Vieraskirja

eimistaanjoksikin — 2023-11-26 19:56:02 UTC

Seuraa linkkiä.
https://padlet.com/eimistaanjoksikin/postilaatikoilla-lqlla4txueozs3l5/wish/2797690858

Hiljaiseloa - hitaasti luoden

eimistaanjoksikin — 2024-02-21 09:21:02 UTC

Vuosi 2024 on alkanut väsymyksen kourissa. Ehkä suurimpana väsymykseen vaikuttavana tekijänä lienee 8.raskaus.

Jo nyt on siis selvää, että tästä vuodesta on todella tulossa työtä ja juhlaa.
Toiveeni tosin oli, että saisin tehdä tänävuonna konkreettista työtä unelmieni eteen enemmän kuin henkistä työtä kasvaakseni unelmani mittaiseksi. Nyt näyttää siltä, että henkisellä saralla en todella ole pääsemässä ilman työtä, mutta siltikin minusta tuntuu, että myös konkreettinen työnteko tulee etenemään.

Toivon koko sydämestäni, että todella oppisin nauttimaan elämästäni kaiken tämän paineen alla. Toivon myös, että läheiseni jaksaisivat tukea ja kannatella minua sen sijaan, että he kaikessa rakkauden keskeneräisyydessään yrittävät lappaa selästäni kuormaa pois tuottamalla sitä oikeastaan lisää asettamalla minulle paineen, että minun tulisi olla jotain muuta, jossain muussa kohdassa kuin juuri tässä, taakkani alla. Kyllä minä täysin ymmärrän, että ei minun tarvitsisi kantaa kuormia, mutta minä kannan. Ymmärrän senkin, että voi olla erittäin raskasta ja huolestuttavaa katsella lähimmäisen raskasta elämäntilannetta, sillä se paljastaa myös omia kuormia ja kipuja.

Mutta rakkaat ystäväni,
vaikka meitä on kehotettu kantamaan toinen toistemme kuormia, se ei tarkoita mielestäni sitä, että meidän tulisi jotenkin myötäkärsiä kun ystävämme kärsii.
”Voi voi kun sulla on raskasta, en niin toivoisi että olisit tuossa tilassa/tilanteessa..voi voi sentään..”

Päinvastoin, meidän tulisi kantaa kuormaa hänen kanssaan siten, että antaisimme hänelle voimaa, kehuja, kannustusta, iloa sekä lohdutusta, kuuntelevia korvia (ilman mitään ”sinun kannattaisi nyt tehdä/elää näin -neuvoja”), olkapään johon myös itkeä.
On todella suuri merkitys sillä mistä tunnetilasta itse toista tukee.
Eihän hiihtäjällekään ladun varresta huudella: ”aijjjai ku näyttää sun hiihto raskaalta, suksi lipsuu, varo ettet kaadu! Näyttää että et taida jaksaa maaliin. Keskeytä vain. Jää tähän niin minä käärin sinut huopaan ja kutsun piipaa-auton. Sinä tarvitset nyt lepoa ja hyvää hoitoa.”
Ehei! Eikö kannustajan tehtävä ole nimenomaan uskoa viimeiseen asti, että hän on voittajana maalissa.
”Tsemppiä! Anna mennä! Uskon sinuun, sinä selviät tästä”

Tälläinen kannustaja minä tahdon olla itselleni. Ei kukaan muu voi tietää tehtävääni täällä. Kukaan ei voi tietää millaisia kipuja sieluni on kohdannut tai tulee kohdattaamaan ja miksi. Enhän tiedä niitä itsekään usein kuin vasta jälkikäteen oivaltaen, että asia A tuli tapahtua, jotta B, C, X ja Ö toteutuisi.
Emme koskaan tiedä millaista polkua meistä kukin kulkee, mutta olkaamme tukemassa toinen toisiamme. Koska olemme pohjimmiltamme yhtä ja samaa alkulähdettä, me tunnemme toinen toistemme kivut, me elämme surut ja ilot yhdessä. Mutta myös kivut ovat osa elämää ja niistäkin saamme oikeastaan nauttia, iloita ja kiittää, sillä se mikä ei tapa, vahvistaa. Kivun vastustaminen on aikamme pahin harha! Ei kaikkea kipua kuulu lakaista heti pois. On otettava vastaan se mitä kipu pyrkii meille viestimään.

Rakas ystäväni!
Toivon, että voit hyvin!
Niin hyvin kuin mahdollista.
Ja vaikket mielestäsi juuri nyt voisi hyvin,
ethän menetä toivoasi siitä, että on mahdollista jonain päivänä kokea toisin ja todella voida hyvin olosuhteista huolimatta.

Rakkain terveisin,
S.Waan

Ajankohtaista vuonna 2025

eimistaanjoksikin — 2025-05-06 17:27:07 UTC

Käytössäni on huomattavasti enemmän energiaa kuin aiemmin, mutta liekö siitä johtuen myös enemmän turvantunnetta mikä taas edesauttaa pintaan nousemaan monia kipeitä teemoja kohdattavaksi.

Olen nyt siis perhevapaalla. Unelmani ovat saaneet paljon konkreettisia askelmia. Mm. Vuoden 2024 aivan loppumetreillä julkaisin ensimmäisen kirjani yhdessä Valde Ahon kanssa.

Kirjan nimi on Joulurunoa etsimässä ja se sisältää tonttumaisia runoja, taidettani sekä tarinaa. Nyt olen lähinnä jakanut kirjaa sukulaisille ja muutamille ystäville.

Olen kehittynyt taiteessani, löytänyt hämmästyttäviä juonikuvioita ja jopa kokenut että tarina loppui tältäerää. Nyt vain odotan aikaa, kun saan työstettyä näitä projekteja konkreettisemmiksi.

Aika ihmeellistä ja ihanaa on se, että yhtäkkiä eräät pienemmät ja irralliset tarinat kytkeytyivätkin lihavoimaan ”pääteokseksi” kutsumaani tarinaa.

Suurin haasteeni tällähetkellä on avuntarve. Tarvitsen apua mutta en osaa sanoittaa millaista apua tarvitsen ja keneltä. Tämä turhauttaa erityisen paljon. Olen siis Jumissa.