Seura toimi vilkkaasti aina vuoteen 1837 asti, jolloin Runeberg joutui hakeutumaan Porvoon lukion lehtoriksi, kun yliopisto jätti hänet ja monet muut radikaaleina pidetyt lauantaiseuralaiset nimittämättä vakituiseen virkaan. Satunnaisia kokouksia pidettiin kuitenkin vielä vuoteen 1843 asti.

Seurassa pohdittiin ennen muuta kulttuuri- ja kansallisuuskysymyksiä ja otettiin kantaa kirjallisuuteen, kasvatukseen, politiikkaan ja talouselämään. Ideoita toteutettiin myös käytännössä. Seuran jäsenet olivat perustamassa mm. ruotsinkielistä Helsingfors lyceumia, ruotsinkielistä Helsingfors Morgonbladia sekä ennen muuta yhä vielä vireästi toimivaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, joka perustettiin 16.2.1831 edistämään suomen kieltä ja kirjallisuutta sekä kaikkia kansallisia tieteitä.

Fredrika Runeberg on muistellut Lauantaiseuran hilpeää ja epämuodollista ilmapiiriä seuraavasti:

"Herrat kokoontuivat vuorotellen toistensa luo kerran viikossa, yhteen aikaan joka lauantai-ilta, yhteen aikaan joka tiistai, ja kerhoa kutsuttiin joskus päivien mukaan lauantai- tai tiistaiseuraksi. Sääntöjä ei ollut eikä niitä edes otettu puheeksi, ja seura syntyi niin vähitellen, ettei voi puhua sen perustamisesta. Herran kokoontuivat aivan epäviralliesti keskustelemaan kirjallisista aiheista, välistä lukemaan kappaleen jonkun kirjoituksesta, tutkimaan toistensa teoksia jne., vapaasti ja ilman mitään ennakolta tehtyä suunnitelmaa.

Seuraan lienee yhdellä kertaa kuulunut korkeintaan viisitoista jäsentä. Joku kutsui seuraa lukuseuraksi, mikä on aivan väärin, sillä kokouksissa luettiin melko vähän, mutta puheltiin ja keskusteltiin sitäkin enemmän. Mikään aihe ei ollut liian korkealentoinen tai vähäpätöinen käsiteltäväksi, kokoukset räiskyivät elämää ja tulta, seura oli oikea nerouden ja sukkeluuden ilotulitus, säkenöivä, loistava, liekehtivä. Syvimmät ajatukset vaihtelivat keveimmän pilan kanssa, innosta hehkuen piti kukin kiinni mielipiteestään, --- ja vieraat, jotka joskus sattuivat olemaan läsnä, luulivat välistä herrojen olevan valmiit ryhtymään todelliseen käsikähmään, mutta saivat ihmetyksekseen nähdä, kuinka riitapukarit puhkesivat heleään ja iloiseen nauruun taistelun tuoksinassa sinkautetun pilan tai sukkeluuden johdosta. Ja vaikka kukaan ei lupunut kannastaan tai onnistunut vakuuttamaan vastustajiaan, siirryttiin muihin aiheisiin, ja keskustelu jatkui yhtä ystävällisenä ja iloisena eikä sekään, jonka väitteet oli kumottu, osoittanut harmistumisen tai tyytymättömyyden merkkejä.

Mutta on mahdotonta kuvata sitä nerokkaan iloisuuden ja sukkeluuden ilotulitusta, joka kehittyi tässä seurassa ja meidän ystäväpiirissämmekin."

Lähteenä Fredrika Runeberg: Anteckningar om Runeberg. Suom. Anna-Marja Aikio 1963, julkaistu teoksessa Suomen sana 1966.

Lähde: http://vintti.yle.fi/ohjelmat.yle.fi/hovimaki/ajankuva/lauantaiseura.html. Luettu 14.3.2019.