vaiennut on humu kellon

Vikate kun heilahtaa,

tuntee sielu illan tuulen

Ei paina pelko enää rohkeata verta

Pientä on kaikki tää,

suurta on vain määränpää

Minä rakastin suklaata ja mansikoita,

nyt hän on minun Suklaamansikkani.

Häntä katson vaan, häntä katson vaan,

häntä katselen silmät veessä.

Oi rakas Suklaamansikkani,

minua muistatko viimein?

sua katselen silmät veessä

Nyt rakastan häntä vain

Hän on minun armahain

Nyt vain soi korvissa merten huuto

Rakkaan kadotin yöhön

Vaan en siit enää kiinni saa

tähdetön yö

Keskiyön hämärässä.

Mitä oli, miten meni?

Valkea yö,

valoton yö

Kuu kulkee hiljaa.

Ei mitään, ei milloinkaan.

Valkea yö,

kolea yö

pimeys laulaa psalmiaan.

Eihän ketään ollutkaan.

Yllä kuoleman pellon hämärtää, huumaava veri kutsuu.

Minä rakastin yötä ja päivää myös, 

niin vieno, mut väistyvä ain.

Mua viereltäsi armas, äsken salon kutsuivat, 

tää onneni niin outo ja uus

Nyt yksinäisyys kylmentyy, nälkäänkin nääntymässä.

Miks auttiudessa illan minulle soitte näin?

yllä kuoleman pellon

vaara mut pelkoon saa

Pientä on kaikki tää

käyn tanssiin kera kuoleman

Kun viimeisen päätän kierroksen

kauhusta mä vapisen 

eessä kuoleman

mutta mä lapsi olin kun loppui rauha maan,

isämme kuitenkin taistelivat kovaa,

ei säiky miehet vainolaisen uhkaa.

Nyt minä rakastan yötä ja päivää,

kun hieno maamme kukoistaa,

korkeammaksi aina Suomi kasvaakin,

hartioilla sankarin.

Enää se vain pilkahtaa.

Kukka nuupahtaa

Karhu mörähtää.

Kaikuu, kaikuu...

Pimeys nousee

Lämpö laskee

läpi maan

värisevä yön pimeys

Poissa on metsän eläimet.

Kukka hymyy

hiljaa unissaan.

Kaikuu, kaikuu ...

Aurinko nousee

maailma herää.