Pyrin taiteellani tuomaan ulos jotain itsestäni, miten näen tietyn asian tai tilanteen, samalla tehden sen siten, että se miellyttää omaa silmääni. Yritän tuoda esiin tunnetiloja, joita itse näen ja tunnen. En ollut taiteillut ennen koulua pitkään aikaan, mutta löysin innon siihen uudestaan heti, kun siirryimme valokuvaukseen. Mahdollisuuksia on niin paljon, miten näyttää mitäkin. Taide on mielestäni hyvä keino oppia itsestään jotain, sitä miten itse näkee ja mitä muut näkevät lopputuloksessa.                       

                             Olen oppinut koulussa tarkastelemaan kuvaamiani asioita (maailmaa) uudella tavalla; miten ääriviivat muodostuvat, miten valo liikkuu pinnoilla luoden varjoja, miten valo vaikuttaa väreihin, mitä värejä löytyy toisten seasta, miten kaikki vaikuttaa toisiinsa. Olen vapauttanut itseäni rajoista joita olen itselleni aiemmin asettanut tiedostamatta, ja pyrin löytämään ja rikkomaan uusia sulkuja itsestäni. Tämä on helpottanut liikaa huolehtimista, olen vain tehnyt intuitioni mukaan tunteella, samalla pohtien mitä kuva tarvitsee. Mielestäni ulosantikin on puhtaampi, kun työn tekee juuri niin kuin haluaa turhia suunnitelematta. Taiteessa pitää näkyä tekijänsä jälki, kliinisyys on tylsää.