1) sosiaalipalveluilla kunnallisia sosiaalipalveluja ja niihin sisältyviä tukipalveluja sekä muita toimia, joilla sosiaalihuollon ammatillinen henkilöstö edistää ja ylläpitää yksilön, perheen ja yhteisön toimintakykyä, sosiaalista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta;

2) asiakkaalla sosiaalihuoltoa hakevaa tai käyttävää taikka tahdostaan riippumatta sen kohteena olevaa henkilöä;

3) erityistä tukea tarvitsevalla henkilöllä ja asiakkaalla henkilöä, jolla on erityisiä vaikeuksia hakea ja saada tarvitsemiaan sosiaali- ja terveyspalveluja kognitiivisen tai psyykkisen vamman tai sairauden, päihteiden ongelmakäytön, usean yhtäaikaisen tuen tarpeen tai muun vastaavan syyn vuoksi ja jonka tuen tarve ei liity korkeaan ikään siten kuin ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain (980/2012), jäljempänä vanhuspalvelulaki, 3 §:ssä säädetään;

4) lapsella alle 18-vuotiasta henkilöä;

5) nuorella 18—24-vuotiasta henkilöä;

6) erityistä tukea tarvitsevalla lapsella lasta, jonka kasvuolosuhteet vaarantavat tai eivät turvaa lapsen terveyttä tai kehitystä tai joka itse käyttäytymisellään vaarantaa terveyttään tai kehitystään tai joka on erityisen tuen tarpeessa 3 kohdassa mainituista syistä.

Miksi noita määritelmiä lähtee aukikirjoittamaan, kun ne on lakiin selkeästi kirjoitettu.

Minulle päällimmäiseksi ajatukseksi luennoista jäi se, että sosiaalityöllä tavoitellaan hyvinvointia. Hyvinvointia on aineellista, sosiaalista ja henkistä. Työnkohteena puolestaan ovat vuorovaikutustilanteet ihmisen ja hänen ympäristönsä välillä. Sosiaalityön väline on puolestaan tieto ja perustana ihmisarvo, etiikka sekä ihmisoikeudet. Niemelä eritteli luennoissaan eri tasot (makro, meso ja mikro) ja mietinkin kuinka hyvin esimerkiksi hyvinvointiajattelu näkyy lainsäädännössä? Välillä tuntuu, että lainsäätäjät lisäävät toimillaan ihmisten ahdinkoa ja eriarvoisuutta. Sosiaalityöllä onkin tärkeä tehtävä tuottaa tietoa myös valtakunnan tasolla ja saada sitä esille niin, että päättäjämme ymmärtäisivät esimerkiksi päivähoitomaksumuutoksen vaikutukset perheiden taloudelliseen tilanteeseen.

Pohdin myös sosiaalityöntekijän vastuuta tehdä päätöksiä siitä, millainen hyvinvointi on riittävää. Päätöksiä tehdessään sosiaalityöntekijä tarvitsee laajan tietopohjan perustuen teoriatietoon, perspektiiveihin, käytännön osaamiseen ja eettiseen näkökulmaan. Vastuu päätöksen teossa on suuri ja toivon, että sosiaalityöntekijällä olisi aikaa perehtyä asiakkaan tilanteeseen riittävästi.

Mietin kuinka monenlaisiin asioihin ja ongelmiin sosiaalityöntekijän täytyy puuttua ja hän on velvollinen puuttumaan. Mietin omalla kohdallani sitä, kuinka osaan nähdä asiakkaan ongelmat ja miten osaan käydä kaikki asiat hänen kanssaan läpi ja ottaa ns. ”kissan pöydälle” ja löytää ratkaisuja?

Sosiaalityössä tarvitaan paljon tietoa kuten lakitietoa ja paljon muutakin tietoa. Sosiaalihuoltolaista jäi erityisesti mieleen, että kaikkien erityistä tukea tarvitsevien asiakkaiden, lasten ja nuorten etujen varmistaminen ja toteuttaminen ovat keskeisessä asemassa. 

Sosiaalityö on tärkeää ja arvokasta työtä, jota tarvitaan niin henkilö, yhteisö kuin yhteiskunta tasolla. Sosiaalityötä määrittää hyvin pitkälle erilaiset resurssit kuten aika ja raha, mutta valitettavasti nämä resurssit eivät ole monessakaan sosiaalityössä riittäviä.

Sosiaalityössä päätösten tueksi tarvitaan aina tietoa taustalla vaikuttavista ilmiöistä. Tieto antaa työntekijälle varmuutta ja auttaa hahmottamaan kokonaisuutta laajemmin. Työntekijän omat asenteet ja arvot vaikuttavat työskentelyyn tietyllä tasolla, mutta ratkaisuja ei voi pohjata niihin. Lainsäädäntö omalta osaltaan on merkittävä asiakkaan sekä myös työntekijän oikeusturvan kannalta. Ilman lainsäädännön vaatimuksia toimintatavat olisivat hyvinkin kirjavia valtakunnallisesti ja yksikkökohtaisesti vertaillen ja päätöksenteko voisi joissakin tilanteissa olla mielivaltaista.

Asiakkaan itsemääräämisoikeus on aina huomioitava työskentelyssä, ja työntekijänä on myös pystyttävä hyväksymään tilanteet, joissa asiakas ei halua tulla autetuksi. Tässäkään kohtaa ei kannata ajatella tilannetta menetetyksi, sillä sama asiakas voi syystä tai toisesta olla joskus myöhemmässä vaiheessa motivoituneempi yhteiseen työskentelyyn elämäntilanteensa selvittämiseksi. Esimerkiksi vahvasti päihdeongelmaisten henkilöiden kohdalla olen joskus nähnyt vanhemmaksi tulon toimivan tällaisena motivaation lähteenä. Olen välillä miettinyt, kuinka selvitä sosiaalialan työstä kyynistymättä, mutta uskon, että työssä auttavat jaksamaan pienetkin positiiviset muutokset asiakkaiden elämäntilanteessa.

Minulle vuorovaikutustilanteiden käsittäminen sosiaalityön kohteiksi avasi uusia näkökulmia. Sosiaalityön kohde tosiaan eivät ole ihmiset tai esimerkiksi yhteisöt, vaan ristiriidat tai puutteet ihmisen ja ympäristön välillä. Sosiaalityöntekijällä on oikeus ja velvollisuus puuttua näihin häiriöihin. Sosiaalityön väliintulo ihmisen elämässä saatetaan toisinaan kokea holhoavana ja alistavana. Vuorovaikutustilanteiden korostaminen sosiaalityön kohteina voi lieventää tätä ajattelutapaa. Sosiaalityössä on nimenomaan kysymys sosiaalisesta.

Hyvinvointieettisestä päättelystä minulla heräsi annetun esimerkin valossa kysymyksiä. Luennolla puhuttiin työntekijän halusta saada asiakas päihdehoitoon. Eikö kuitenkin kyseessä pitäisi olla asiakkaan halu saada päihdehoitoa? Työntekijällä voi olla halu saada asiakas katsomaan omaa päihteidenkäyttöään, mutta työntekijän halu saada asiakas hoitoon auttaa vain, jos asiakas on jo oman halunsa samaan asiaan ilmaissut. Hyvinvointieettinen päättely sinänsä oli kiinnostava näkökulma. Itse ajattelen, että minun tahtoni on saada asiakas näkemään oma elämänsä realistisesti ja siksi toimin dialogisesti, jotta hän pystyy sanoittamaan omaa elämäänsä ja esteitä toiminnassaan. Tätä kautta pääsemme yhteiseen ymmärrykseen siitä, mitä käytännössä teemme ja miksi. Siksi tahdon ilmaisu koskee enemmän asiakkaan tahdon ja näkemyksen kuulemisen keinoja kuin työntekijän asiakkaalle asettamaa tavoitetta. 

Sosiaalityön välineenä tieto - sen ymmärtäminen, soveltaminen ja tuottaminen - ovat hyvin merkittävässä roolissa sosiaalityöntekijän arjessa. Työn täytyy olla eettisesti kestävää ja ihmisarvon ja oikeusturvan huomioivaa. Itse en suoraan työskentele alalla, mutta ammatillisen oppilaitoksen opiskelijahuollon tukitehtävissä seuraan läheltä mm. koulukuraattorien työskentelyä. Heidänkin työn ymmärrykseen olen saanut syvyyttä näiden teoriaopintojen myötä. Kuten voin kuvitella sosiaalityön kentällä yleensäkin, myös oppilaitoksessa asiakastyö on usein vaativaa ja aikaa vievää ja tasapainoilu omaa ammattitaitoa ylläpitävän toiminnan ja konkreettisen opiskelijahuoltotyön välillä on päivittäistä arkea. Vaikeassa elämäntilanteessa olevan nuoren motivointi opintojen pariin voi yhdessä toimivan sidosryhmätyöskentelynkin kanssa olla toisinaan hyvin haasteellista. Huolestuneena seuraan tämän hetken koulutuspolitiikkaa, joka esimerkiksi ammatillisen lähiopetuksen määrää karsimalla ja opiskelijan vallinnan vapautta lisäämällä eittämättä suosii hyvin menestyviä ja elämässään pärjääviä nuoria. Kuten näissä keskusteluissa on pohdittu lastensuojelutyön tärkeyttä, olen samaa mieltä, ja yhtälailla resursseja täytyisi kohdistaa nuorten syrjäytymistä ennaltaehkäisevään työhön, jossa koulutus on yhdessä tärkeässä roolissa. Lasku jokaisesta syrjäytyneestä nuoresta on yhteiskunnalle kova, puhumattakaan siitä, mitä se inhimillisesti tarkasteltuna tarkoittaa yksilön elämässä. 

Sosiaalityötä määriteltäessä tiedekentällä, yhdeksi vahvaksi alan tietoon vaikuttavaksi perustieteeksi Niemelä nostaa sosiologian. Ihmisten välistä vuorovaikutusta, yhteisöjen sosiaalista toimintaa ja yhteiskuntien rakenteita ja toimintaa tutkivana tieteenä sosiologian voidaan nähdä vaikuttavan sosiaalityöhön, tarkasteltiinpa sitä yksilön, yhteisön tai yhteiskunnan hyvinvointiin tähtäävänä toimintana. Ymmärrettävää on, että sosiologista tutkimustietoa tarvitaan esimerkiksi erilaisten ilmiöiden määrittelemiseen ja ymmärtämiseen yhteiskunnassa. 

Tuntuu, että sosiaalityöstä paljon ”varoitellaan” ja puhutaan negatiiviseen sävyyn mediassa ym. Mutta tuskin suurin osa asiakassuhteista on ristiriistaisia tai työntekijä on tehnyt "vääriä" päätöksiä? Entäs ne onnistuneet prosessit, miksi niistä ei puhuta?

Sosiaalityöntekijä kohtaa varmasti työssään monia tilanteita joissa hän joutuu pohtimaan näitä eettisiä kysymyksiä ja mahdollisia eettisiä ristiriitoja.  Näissä tilanteissa sosiaalityöntekijä voi joutua puntaroimaan asiakkaan etua ja tarpeita, saatavissa olevia resursseja sekä sosiaalityöntekijän omia arvojaan.