Ravitsemussuositukset ovat hyvä pohja ammattilaisen ohjaustyöhön, mutta keskustelulle on aina hyvä jättää tilaa. Keskustellahan aina voi hyvin erilaisistakin näkemyksistä. Jyräävä, faktoja laukova asenne ei liene kenenkään etu. Mutta täysin suositusten linjasta poikkeavaa ohjausta en itse lähtisi toteuttamaan. Suosituksiin tukeutuvalla ohjauksella on kuitenkin tietyllä tavalla selusta turvattuna.

Myös muusta kuin suositusten ravitsemustiedosta voi mielestäni asiakkaan kanssa puhua, jos se lähtee hänestä itsestään. Tällöinkin tulisi kartoittaa esim. mahdollisen dieetin haittavaikutukset, ja pohtia, olisiko ravitsemussuositusten mukainen syöminen kuitenkin parempi vaihtoehto.

Ruuasta keskustellessa näkisin, että asiantuntija-asemassa olevan kannattaa ainakin pohtia, mitä ja miten asioita ilmaisee silloin, jos virallisesta tiedosta poikkeaa. Ravitsemussuositukset ovat lähtökohta tai ohjenuora, jotka on hyvä pitää mielessä. Suositukset ovat kuitenkin suosituksia, eivät sääntöjä ja siksi joustavuus tällaisessakin keskustelussa on tärkeää. Ruualla on huomattavasti muitakin merkityksiä ihmiselle kuin pelkkä ”polttoaineen” näkökulma ja jokaisen ihmisen yksilöllinen tilanne on tärkeää ymmärtää ja huomioida. Usein ei myöskään ole kovin hedelmällistä jyrätä toisen ihmisen kantaa, jos hänen näkemyksensä ravitsemusasioista on esimerkiksi täysin virallisen tiedon vastainen. Tällainen saattaa aiheuttaa vahvan puolustusreaktion, joka ei johda oikein mihinkään. Pyrkimys ymmärtää toista on tärkeää.

Oma näkemykseni poikkeaa varmaankin valtaosan näkemyksistä. Mielestäni kyllä voi ja se on jopa tärkeää, koska koen ettei voi myöskään sokeasti uskoa ja kuunnella ravitsemussuosituksia. Tarkoitan tällä sitä, että ravitsemussuositukset ovat hyvä pohja syömiselle, mutta osalle ihmisistä sopii paremmin esim. vhh tai ketogeeninen-ruokavalio. Jos päättää keskustella nuoren kanssa esittäen poikkeavia näkemyksiä virallisesta linjasta, pitää tietää mitä tekee. Eli ei voi suinkaan tuoda keskusteluun mustavalkoista asetelmaa – ”ravitsemussuositukset paha – tämä toinen hyvä”. Vaan asia pitää osata tuoda ilman tuomitsevuutta niin, että tällainenkin tapa on olemassa ja se on ok. Ei voi tietää, sopiiko se kaikille, mutta jos kokeilee tätä aikuisena esim. 1kk ajan niin siinä ajassa selviää miten se toimii itselle. ELI ajattelen, että nuoren kuuluukin saada ravinnostaan esim. niitä hiilihydraatteja. Mutta keskustella voi silti, ilman tuomitsevuutta tai muuta. Me kaikki emme ole samasta puusta veistettyjä, joten jollekin sopii pätkäpaasto ja jollekkin toiselle kaurapuuro (kärjistys esimerkki). Ja nykyään alkaa olemaan myös tosi paljon tutkimustietoa tarjolla esim. vhh/ketogenisen soveltamisesta eri sairauksissa, kun vaan etsii. Mutta joo siis, pitkä ja vähän sekava vastaus, olen toisinajattelija se lienee myös ihan ok.:)

Itse en terveydenhuollon ammattihenkilönä voi esittää eriäviä näkemyksiä suosituksiin nähden. Potilaiden tulee saada yhdenvertaista hoitoa hoitopaikasta riippumatta ja silloin ohjauksen perustan tulee olla sama koko Suomessa. Suositukset perustuvat vankkaan tutkimusnäyttöön, joten yksittäisen henkilön mielipiteellä tai kokemuksella ei ole niiden rinnalla oikein painoarvoa. Toki yksittäisen henkilön mielipide ja kokemus tulee kuulla ja ottaa huomioon. Ammattilaisena tehtäväni on myös osata soveltaa suosituksia, jos vaikkapa allergian tai eettisen vakaumuksen perusteella jokin ruoka-aine tai ruoka-aineryhmä jää pois ruokavaliosta.

Täysin ravitsemussuositusten vastainen keskustelu syömisestä tuntuu myös minusta monien muiden tavoin melko mahdottomalta, koska niihin työmme pohjautuu, eikä ohjausta voi toteuttaa vain omien mieltymysten mukaan. Kuitenkin on olemassa erikoistilanteita, kuten munuaisten vajaatoiminta ja vajaaravitsemus, jolloin yleisistä suosituksista on poikettava.

Asioita voi ”ihmetellä” asiakkaan kanssa, mutta vahvaa vastakkainasettelua oman käsityksen ja virallisen suosituksen kanssa tulee mielestäni välttää. Työroolissa tietona esitetyt asiat tulee olla linjassa suositusten yms. linjausten kanssa ja työroolissa suosituksia ei saa vähätellä tai lytätä. Jos sellaiseen kokee tarvetta, niin asian pohdinnassa voisi ehkä auttaa omaan ruokasuhteeseen tutustuminen ja sen pohtiminen, että miksi virallinen ravitsemustieto tuntuu väärältä/epäsopivalta. Kun ammattilainen sisäistää, että viralliset ravitsemussuositukset antavat suuntaviivat eivät ehdottomia sääntöjä terveyttä edistävälle ruokavaliolle, niin ruokakeskustelut asiakkaiden kanssa voivat tuntua helpommilta.

Ehkäpä asiakkaan kanssa voi keskustella muistakin tavoista syödä kuin vain ravitsemussuositusten mukaiset tavat, mutta silloin olisi hyvä tuoda esiin sitä, miksi ravitsemussuositukset ovat sellaisia kuin ovat. Kansantaudit ja huono ruokavalio ovat selkeässä yhteydessä toisiinsa, ja onko niin, että tämä fakta ohitetaan myös siinä harhassa, että ei se kuitenkaan itseä koske jos tietyt ruoka-aineet jätetään kokonaan pois? Jos lähdetään keskustelemaan muista ruokavalioista, olisi hyvä pohtia sitä, miksi asiakas kokee tietynlaiset näkemykset hyvinä ja lähteä katsomaan niitä muistakin näkökulmista. Ravitsemussuositukset ovat kuitenkin hyvin perusteltuja ja tieteeseen perustuvia, joten ammattilainen saa olla aika varovainen omien mielipiteidensä kanssa, jos ne eivät perustu tutkittuun tietoon tai yleisiin suosituksiin

Ammattilainen voi mielestäni keskustella asiakkaan kanssa ruoasta ja esittää myös näkemyksiä, jotka eivät ole linjassa virallisen tiedon kanssa, mikäli hän tuo sen selvästi esille. Eli esim. erottelee mikä on tutkittua tietoa ja mikä vaikkapa oma mielipide tai kokemus.

Ne jotka ovat ravitsemuksen, terveydenhuollon tai ruuanvalmistuksessa mukana olisi syytä tietää asteittain mitä ravitsemus on ja mitä siihen kuuluu. Ammatillisen ja AMK tasoiseen opiskeluun voisi sisältyä enemmän perustietoa ja ajantasaisesti ravitsemuksesta pääpiirteittäin, mutta kuitenkin riittävän kattavasti jotta tiedetään mihin tähdätään.

Erityisesti ne jotka toimii ruokapalveluissa eri kouluissa, laitoksissa tai miksei ravintoloissakin, olisi hyvä tietää muutakin kuin miten ruokaa valmistetaan.

Ehdottomasti kuuluu ammattilaisen, joka on ravitsemusneuvonnassa tai -palveluiden parissa töissä, pitää ne "omat ajatukset" poissa. Asiakas on enemminkin potilas jota hoidetaan, ei niinkään palvella. Silloin hoidetaan tiedolla ei tunteilla tai tuntemuksilla.

Ne jotka ovat ravitsemuksen, terveydenhuollon tai ruuanvalmistuksessa mukana olisi syytä tietää asteittain mitä ravitsemus on ja mitä siihen kuuluu. Ammatillisen ja AMK tasoiseen opiskeluun voisi sisältyä enemmän perustietoa ja ajantasaisesti ravitsemuksesta pääpiirteittäin, mutta kuitenkin riittävän kattavasti jotta tiedetään mihin tähdätään.

Erityisesti ne jotka toimii ruokapalveluissa eri kouluissa, laitoksissa tai miksei ravintoloissakin, olisi hyvä tietää muutakin kuin miten ruokaa valmistetaan.

Ehdottomasti kuuluu ammattilaisen, joka on ravitsemusneuvonnassa tai -palveluiden parissa töissä, pitää ne "omat ajatukset" poissa. Asiakas on enemminkin potilas jota hoidetaan, ei niinkään palvella. Silloin hoidetaan tiedolla ei tunteilla tai tuntemuksilla.

Mielestäni asiakkaan kanssa voi keskustella ravitsemusasioista ja tuoda esiin asioita, jotka ovat ristiriidassa esimerkiksi ravitsemussuositusten kanssa. Näin esimerkiksi silloin, jos henkilö, jonka kanssa keskustellaan, on suosituksia vastaan tai hänellä on esimerkiksi paljon ruoka-ainerajoitteita tvs. Mielestäni keskustelun täytyy olla dialogista ja yksilöllistä juuri kyseinen asiakas huomioiden. Suositukset ovat väestötason ohjeita ja niitä pitää muokata yksilölle sopivaksi. Esimerkiksi kaikille ei sovi leivän/viljojen syönti ja tällöin kuidut voi saada muualta.

Mikäli asiakas ottaa esille näkemyksiä jotka eivät ole linjassa ravitsemussuositusten kanssa, keskustelisin mielelläni riippuen asiakkaan tilasta, onko terve vai onko jokin sairaus joka vaatii erityisruokavaliota. Vaikka asiakkaan esiinnostamaa näkemystä ei voitaisi toteuttaa, on tärkeää että siitä keskustellaan hyvän suhteen luomiseksi ja varmistua että asiakas on ymmärtänyt miksi jos eriävää näkemystä ei voida toteuttaa.

Asiakkaan kanssa ravitsemussuositusten linjasta poikkeavista aiheista on mielestäni ok keskustella asiakkaan kanssa, mikäli asiakas itse ottaa aiheen keskusteluun. Näitäkin asioita voi olla hyvä pohtia ja keskustella esimerkiksi niiden todenmukaisuudesta ja miksi ne asiakasta pohdituttavat. Kuten Podcastissakin mainitaan ravitsemussuositukset ovat osoitettu väestötasolla, jolloin voi olla myös tarpeellista hieman poiketa ravitsemussuosituksista asiakkaan tarpeiden yksilöimiseksi.

Kyllä voi muutakin tietoa esittää, kunhan sillä on vankkaa tutkimustietoa taustalla. Samalla sitä voi verrata suosituksiin ja pohtia, miksi tieto ei ole linjassa niiden kanssa.

Ammattilaisena saa olla varmasti varovainen muita kuin virallisia ravitsemussuosituksia käsitellessään. Mielestäni tiukka rajautuminen suosituksiin on kuitenkin kapeakatseista: on parempi lähteä pohtimaan kokonaisuutta asiakkaan omista lähtökohdista ja jälleen rakentaa ravitsemusta asteittain kohti terveyttä edistävää kokonaisuutta. Mielipiteisiin neuvontaa ei tietenkään voi pohjata, vaan taustalla on oltava tutkimusnäyttöä aiheesta. Kuten joku jo hyvin sanoikin, olisi hyvä esimerksiksi kyetä vertaamaan vaihtoehtoisia tapoja ravitsemussuosituksiin ja perustella, miksi suositukset ovat mitä ovat. Lyhyesti: perustetaan neuvonta tutkittuun tietoon, mutta otetaan asiakas yksilönä huomioon.

Syömishäiriön hoidossa olen huomannut että aika pitkälle pääsee täsmäsyömisen ohjeistuksilla ja tämän toimintamallin sisäistämisellä.

Olen myös samaa mieltä erään kommentoijan kanssa siitä, että ammattilaisena olisin todella varovainen, jos lähtisin poikkeamaan virallisista ravitsemussuosituksista. Olen saattanut sanoa että tällä ruokavaliolla ei ole ollut vielä vaikutusta veriarvoihisi esim kolesteroliin, mutta voisiko osaa rasvoista muutta pehmeisiin rasvoihin. Eri näkökantoja voi yhdessä pohtia asiakkaan kanssa, ja pohtia sitä, mihin eri näkökannat perustuvat. Teen töitä aikuisten kanssa, joten loppujen lopuksi koen asiakaseni kertoa tutkittuun tietoon perustuvaa tietoa asiakkaalle ja hän itse tekee sen valossa omat valintansa.

Loppupelissä asiakas itse valitsee minkä kokee omassa elämässään toteuttamiskelpoiseksi vaihtoehdoksi. Jos terveydelliset syyt on ravitsemusohjauksen kulmakivenä, olisi aika hassua th ammattilaisena jakaa muunlaista tietoutta, mitä on tutkittu. Tarkempaa ravitsemusohjausta antavat ravitsemusterapeutit joiden puoleen on tarpeellista kääntyä, jos sairaudet tai allergiat aiheuttavat paljon rajoitteita.

Toki viimeisimmässä ravitsemussuosituksessa proteiinin saannista itsellekin tuli ristiriitainen olo, että on parempi ottaa pussista proteiinijauhetta kuin saada proteiinia maitotuotteista!!! Ymmärrän, että siinä pyritään rajoittamaan eläinperäistä rasvojensaantia. mutta nykyisin on kuitenkin hyviä vaihtoehtoja oikeasta ruuastakin saada proteiinia, (palkokasvit, kasvipohjaiset tuotteet ja rasvattomat rahkat mm.)

Mielestäni ammattilaisena voin keskustella asiakkaan kanssa hänen näkemyksistään ja kuunnella hänen ajatuksiaan. voi olla että keskustelussa nousee ilmi asioita joita on hyvä oikealla tiedolla oikaista.

Mielestäni ravitsemusterapeutin työ pohjautuu tutkittuun tietoon, mutta ammattilainen voi esittää omia kokemuksiaan, jos ne helpottavat asiakasta. Ravitsemusterapeutin ei tarvitse olla tietokone, joka välittää tietoa asiakkaalle vain muotoilla se ymmärrettäväksi ja niin, että asiakas hyötyy. Koen kuitenkin, että ravitsemusterapeutin vastuulla on ymmärtää, mikä tieto on mielipide ja mikä pohjautuu tutkittuun tietoon. Asiakas tulee myös kohdata yksilökohtaisesti ja esimerkiksi ravitsemussuositukset ovat laadittu koko väestölle, ei yksilökohtaiseen ravitsemusneuvontaan.

Asiakkaan kanssa ei tulisi keskustella omista näkemyksistä, sillä kokemustieto ei ole luotettavaa samalla tavalla kuin tutkittu tieto.

Ruoasta voi keskustella ja esittää näkemyksiä, jotka eivät ole linjassa virallisen tiedon kanssa, mutta samalla on tarpeen kertoa, mistä lähteistä nämä tiedot on poimittu ja että nämä ei kuuluu viralliseen ravitsemusohjaukseen ja millä tavoin ne poikkeavat virallisista suosituksista. Sinällään itse ohjaaminen tulee mielestäni olla virallisen suosituksen mukainen.

Voisin keskustella erilaisista ravitsemussuosituksista poikkeavista ruokavalioista, jos asiakas niistä haluaa keskustella. Mielestäni niistäkin keskustelu on tärkeää. En kuitenkaan esittäisi omia näkemyksiä tai ohjaisi asiakasta noudattamaan suositusten vastaista ravitsemusta.

Ajattelen myös, että tyypin 1 diabeteksessa pelkkä kehon viestien kuunteleminen ei aina riitä ohjauksen perustaksi. Verensokeritasapaino voi vääristää nälkä- ja kylläisyyssignaaleja voimakkaasti: korkea verensokeri voi lisätä makeanhimoa ja matala verensokeri aiheuttaa hyvin voimakkaan nälän, vaikka henkilö olisi juuri syönyt. Siksi tarvitaan sekä kokemuksellista ymmärrystä että tutkittuun tietoon perustuvaa ohjausta.

Koen itse, että minulla on 26 vuoden omakohtaisen tyypin 1 diabeteksen kokemuksen sekä ravitsemusalan koulutuksen kautta valmiuksia ohjata vertaisiani ravitsemuksessa heidän niin toivoessaan. Ajattelen kuitenkin, ettei kyse ole virallisen tiedon sivuuttamisesta vaan sen soveltamisesta erityisryhmän todellisuuteen.

Samalla mielestäni esimerkiksi diabeteksen ravitsemussuositukset ja Käypä hoito -linjaukset päivittyvät usein hyvin hitaasti. Se on ymmärrettävää, koska suositusten kuuluukin perustua kattavaan ja pitkäaikaiseen tutkimusnäyttöön, ei yksittäisiin tutkimuksiin, vaan laajempaan kokonaisnäyttöön. Käytännössä tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että uuden tiedon siirtyminen virallisiin suosituksiin vie paljon aikaa, eikä kaikilla potilailla ole varaa odottaa vuosia. Esimerkiksi ketogeenisen ruokavalion hyödyistä osalle tyypin 1 diabeetikoista alkaa olla jo varsin painavaa tutkimustietoa, vaikka viralliset suositukset eivät vielä sitä selvästi tuekaan. Siksi ajattelen, että ammattilaisen tehtävä on olla sekä tutkimustiedolle uskollinen että valmis tarkastelemaan yksilöllisesti sitä, mikä aidosti parantaa asiakkaan terveyttä ja elämänlaatua.

Ruoasta voi keskustella ja esittää omia näkemyksiä, jotka eivät ole täysin linjassa virallisen tiedon kanssa. On kuitenkin tärkeää, muistaa mainita asiasta ja selkeästi huomauttaa että nämä ovat omia mielipiteitä.