Aineistossa käsiteltiin myös koulutusta sivuavia yhteiskunnassa tapahtuvia muutosilmiöitä ja esiteltiin näiden muutosten ajurit, muutosilmiöt sekä seuraukset. Muutosta ajavia trendejä ja megatrendejä ovat arvojen, rakenteiden ja oppivelvollisuuden/oppimisen muutos ja murros, työn tuottavuus-, tehokkuus, turvallisuus ja virheettömyysvaatimukset, poliittiset linjaukset, talouden ja teknologian kehitysnäkymät, globalisaatio ja kansainvälistyminen sekä itseohjautuvuus ja yksilön vastuu. Käynnissä olevat muutosprosessit liittyvät esimerkiksi robotiikkaan ja automatiikkaan, uuteen tapaan opettaa ja oppia, teolliseen internettiin, yritysten ja organisaatioiden haluun koukuttaa ihmiset oman bisnesekosysteeminsä kokonaisasiakkuuteen sekä terveyspalvelujen etä- ja itsehoitoon. Muutosprosessin tuloksiksi nousevat osaamistarpeet kuten asiakaspalvelu- ja innovaatio-osaaminen, projekti- ja markkinointiosaaminen, monikulttuurinen ja monialainen osaaminen, myynti-, tuotteistamis- ja palvelumuotoiluosaaminen sekä työyhteisö- ja vuorovaikutusosaaminen.

Aineistossa esiteltiin nuorten asemaa muuttuvilla työmarkkinoilla sekä nuorten ammatin-/uravalintaan vaikuttavia tahoja ja tekijöitä. Nuorisobarometri 2019 -tutkimuksessa pohdittiin nuorten työsuhteiden laatua ja nuorten näkemyksiä ja käsityksiä omasta työstään, työssä jaksamisestaan sekä työelämän vaatimuksista.

Tämän lisäksi aineistossa käsiteltiin opettajien lisääntyvää monikulttuuriosaamisen tarvetta, joka muodostuu jatkuvasti lisääntyvästä työperäisestä maahanmuutosta. Opettajan ammattitaidon entistä tärkeämmiksi osiksi ovat nousseet erilaiset ohjaukselliset työtavat, kulttuurinen lukutaito ja opintojen henkilökohtaistamisosaaminen. Lisäksi aineistossa esiteltiin ammatillisen koulutuksen kilpailukyvyn, kasvatuksen ja koulutuksen historiakehitystä sekä ammatillisen koulutuksen uudistuvaa opetusta, uusia ratkaisuja ja oppimisympäristöinnovaatiota. 

Aineistossa avattiin myös tulevaisuudentutkimuksen tieteenalaa, ja esiteltiin tulevaisuuden tutkimuksen peruslähtökohtia, kuten esimerkiksi sitä, että tulevaisuus ei lähtökohtaisesti ole ennalta määrätty, ja että millä tahansa päätöksellä tai toiminnalla on joukko mahdollisia seuraamuksia. Lähes kaikki toimenpiteet käynnistävät näitä seurausten ketjuja ja on mahdollista erottaa toisistaan todennäköiset ja toivottavat seuraukset/tulevaisuudet. Asiantuntijat ovat maalikkoja enemmän oikeassa siinä, mitä tulevaisuudessa todennäköiseesti tapahtuu ja tulevaisuuden kehityskulun fyysiset sekä yhteiskunnalliset prosessit ovat useimmiten systeemisessä vuorovaikutuksessa keskenään. Tulevaisuuden tutkimuksen tavoitteena on perusteltu vaikuttavuus, sillä huolellisesti ja metodisesti oikein laadittu ja hyvin perusteltu tulevaisuusskenaario voi olla täysin epäkiinnostava, eikä sillä siksi välttämättä ole minkäänlaista vaikutusta yhteiskunnalliseen kehitykseen. Aineiston mukaan Suomen tulevaisuus tulee rakentumaan jatkuvalle oppimiselle. Uudenlainen työ tulee vaatimaan uudenlaista osaamista, jatkossa yrityksen kansallisuuden merkitys tulee vähenemään, ainoastaan osaaminen ratkaisee – paras osaaminen voittaa. Paras osaaminen vaatii panostusta korkeamman osaamisen rakentamiseen Suomessa sekä ulkomaisten huippuosaajien saamista Suomeen. Aineistossa avattiin myös skenaarioita työn tulevaisuudesta ja tuotiin esille, että työn muutosta on ajoittain vaikea huomata, koska työn käsitteet ja sanastot vanhentuneet. T ulevaisuuden hyvä yhteiskunta riippuu siitä, kuinka hyvin onnistumme ymmärtämään ja määrittelemään uudelleen sen, mitä työ on.

Lisäksi aineistossa käsiteltiin koronapandemian vaikutuksia opetustoimen kaikkien opintoasteiden sekä kansainvälisten ohjelmien käytännön järjestelyihin. Tukimateriaalia ja ohjeistuksia koronaepidemiatoimiin ja varautumiseen on tarjolla varhaiskasvatuksen, yleissivistävään koulutuksen, ammatilliseen koulutuksen, taiten perusopetuksen sekä vapaan sivistystyön koulutuksen toteuttamiseen.

 

Nuorten suhde omaan työhönsä on myönteinen. Yhdeksän kymmenestä kokee pääsevänsä käyttämään osaamistaan työssään ja kolme neljästä kokee työnsä olevan tasapainossa vapaa-ajan kanssa. Toisaalta työn ja vapaa-ajan raja on enemmän hämärtynyt kuin ennen, mikä linkittyy työasioista ahdistumiseen myös vapaa-aikana ja työn kokemisena henkisesti raskaana. Noin kolmanneksella nuorista on huolta työn saatavuudesta tulevaisuudessa, kuten myös työssä jaksamisestaan. Vaikka nuorten naisten koulutustaso on nuoria miehiä korkeampi, he kokevat asemansa työmarkkinoilla riskialttiimmaksi, kuin nuoret miehet. Nuorten jaksamisesta työelämässä ja työllistymisestä kirjoitettiin mediassa jo ennen koronaakin kohtuullisen paljon, mutta nyt pandemian pitkityttyä keskustelu on räjähtänyt käsiin, kun rajoitukset ovat sulkeneet koululaiset ja opiskelijat koteihinsa. Nuorten ja lasten mielenterveysongelmat ovat myös nousseet mediassa esille jo siinä määrin paljon, että mielenterveydestä puhumista ei pidetä enää niin tabuna ja keskustelu mielenterveydestä on yleisesti muuttunut luontevammaksi aiheeksi.

 

 

Opetushallituksen vuonna 2017 julkaistussa raportissa koulutustoimikuntien havainnoista ja kehitysehdotuksista huomioni kiinnittyi siihen, että yhteiskunnassa käynnissä olevista muutosilmiöistä ”Opetus ja oppiminen 2.0” nostettiin yhdeksi tärkeimmistä ilmiöistä. Opetuksen muuttuessa verkon, somen, tekoälyn sekä virtuaali- ja etäopetuksen ansiosta, se muuttuu myös entistä saavutettavammaksi laajemmalle joukolle ihmisiä. Lisäksi raportissa mainitaan puettavan älykkyyden ja lisätyn todellisuuden yhdistelmä, jolla saattaa jatkossa olla suuri vaikutus ammattiosaamisen kehittämisessä, kun käyttäjä on samanaikaisesti läsnä fyysisesti, virtuaalisesti, sosiaalisesti sekä mobiilisti. Myös ympäristön lisääntyvä älykkyys ja medioituminen, kuten erilaisten pintojen käyttäminen digitaalisina näyttöinä tulevat vaikuttamaan opetukseen ja oppimiseen. Avainsanoina nostetaan esille itseopiskelu, vertaisoppiminen, osallistaminen sekä käytännön kautta oppiminen. Raportin mukaan koulutuskunnat näkevät lähivuosien tuovan positiivisen muutoksen, jossa verkko-oppimisalustojen ja pelien kautta, teoriapohjaisten perustietojen opettaminen helpottuu. Kun paikkaan ja aikaan sidotun opetuksen määrä vähenee, opetussuunnitelmat ja käytännön ratkaisut saadaan tukemaan henkilökohtaistamista, ja käytännön opettamiselle sekä harjoittelulle jää enemmän aikaa ja tilaa. Myös oppijan kyky hahmottaa kokonaisuuksia lisääntyy, kun teorian ja käytännön opetusta yhdistetään uusilla tavoilla.

Opettajan rooli nähdään raportissa muuttuvan tulevaisuudessa perinteisestä opettajasta enemmän ”sparraajaksi”. Opetustyö tulee keskittymään enemmän oppijan taitojen kehittämiseen, koska teoriaopinnot tapahtuvat verkossa. Sparraajaopettaja pystyy huomioimaan oppijan entistä paremmin yksilönä ja tukemaan hänen taitojensa kehittymistä, jolloin arviointi myös tapahtuu enemmän taitojen kehittymisen perusteella. Lisääntyvä verkon käyttö oppimisympäristönä tulee vaatimaan opettajilta entistä enemmän taitoa löytää ja esittää tietoa sekä käyttää verkkopohjaisia työkaluja. Opetuksen siirtyminen verkkoon koettiinkin raportin mukaan yleisesti negatiivisena asiana, koska työelämän kannalta tärkeät vuorovaikutustaidot, yhteisöllisyys ja tiedon jakamisen taidot eivät pääse kehittymään. Lisäksi huolta aiheuttaa opiskelijoiden pärjääminen sosiaalisen median ulkopuolella ja opetuksen tasa-arvoisuus, sillä oppijoiden tarpeet ja mahdollisuudet digitaalisen opetuksen saantiin voivat olla hyvin erilaiset.

Tässä kohtaa raportti on mielestäni asian ytimessä. Digiloikka on väistämättä edessä tai on oikeastaan jo tapahtunut, nyt onkin kyse siitä, millä tavalla me sparraajaopettajat huolehdimme siitä, että tämä pelottava kauhukuva antisosiaalisista ”somezombi-oppilaista” ei toteudu. Koronatilanne onkin pakottanut meidät polvillemme tämän asian edessä, sillä meillä ei ole ollut mahdollisuutta valita opetettavan sisällön kannalta sopivaa määrää lähi-/etäopetusta, vaan meidän on ollut pakko toteuttaa lähes kaikki opetus etänä. Tämä on vaatinut jollain aloilla päätähuimaavaa kekseliäisyyttä, ongelmanratkomista ja soveltamista, jotta opetus on saatu vietyä edes pienissä määrin laadukkaasti läpi. Etäopetuksen aktivoinneissa ja osallistamissovellutuksissa on tehty koronan aikana todella paljon innovointia, jonka itse näen valtavana potentiaalina, joka on nyt vain osattava ottaa tehokkaasti ja monipuolisesti käyttöön. Tämä potentiaali on tunnistettu myös kaupallisten toimijoiden keskuudessa, sillä monet yritykset ovat muuttaneet, kehittäneet ja markkinoineet palvelujaan etänä tapahtuvan aktivoivan yhteistoiminnan suuntaan. Esimerkkinä törmäsin juuri viime viikolla ison kaupallisen yrityksen mainokseen, jossa markkinoitiin yrityksen vuorovaikutusalustaa. Humoristisessa mainoksessa etäkokoukseen passiivisesti osallistuvat ”kokous-zombiehahmot” oli tunnistettu heidän ominaispiirteidensä mukaan: ”Nyökkäilijä”, ”Nukkuja”, someaan selaava ”Scrollaaja” sekä kaikkeen mahdolliseen muuhun keskittyvä ”Kärpäsen metsästäjä”. Lääkkeeksi tarjottiin luonnollisesti yrityksen vuorovaikutusalustaa, jonka aktivoivilla kyselyillä, monivalintatoiminnoilla, sanapilvillä ja visailuilla nämä torkkuvat zombiet saatiin tuossa tuokiossa osallistumaan kokoukseen ja näin palautettua elävien kirjoihin. Mainos vahvisti omaa käsitystäni aktiivisen sosiaalisen verkkokanssakäymisen merkityksestä, sillä se nähdään nykyään myös jo kaupallisenakin potentiaalina. Toisaalta emme voi myöskään tuudittautua siihen ajatukseen, että jokaiseen opetuksen murroksen tuomaan ongelmaan aina löytyy teknologinen ratkaisu tai innovaatio. Teknologian kehittyessä kiihtyvällä tahdilla on entistä tärkeämpää pitää jalat visusti maassa ja muistaa kasvatusalan fundamentaaliset tehtävät ja varmistaa näiden toteutuminen. Raportti nostaa esille kysymyksen, että jos opetus muuttuu entistä enemmän internetin, somen ja virtuaalisten kanavien kautta tapahtuvaksi, jääkö joitakin opetuksen keskeisiä ja arvokkaita elementtejä toteutumatta (yhteisöllisyys, yhdessä oppiminen, aito vuorovaikutteisuus, kognitiivinen tiedon jakaminen)? On ensiarvoisen tärkeää, että ihmiskontaktia ja ihmisenä olemisen harjoittelua ei saa poistaa. Sen tulee olla kasvatuksen keskiössä.

 

Työn muutokseen ja siihen miten koulutus tähän muutokseen vastaa liitetään usein ajatus tehokkuudesta ja kilpailukyvystä. Työelämän kiristyvä kilpailutilanne ja kilpailussa pärjääminen saatetaan nähdä työelämän, yritysten ja täten myös koulutuksentarjoajien keskeisimpänä tehtävänä. Hannu L. T. Heikkinen ja Harri Kukkonen tuovat artikkelissaan ”Ammattikorkeakoulu toisin ajateltuna Osaaminen, sivistys ja tiedon intressit.” esille laajemman näkökulman. He toteavat artikkelinsa alussa, että ammattikorkeakoulun odotetaan tuottavan työssä tarvittavaa osaamista, mutta joidenkin mielestä sen tulisi tavoitella myös tietoa ja sivistystä. Millaisten tiedonintressien ohjaamana ammattikorkeakoulu siis toimii ja voiko se sytyttää kriittisen ajattelun kipinän sekä rohkaista muuttamaan asioita entistä paremmiksi? Jos nimittäin keskitytään vain keksimään keinoja päästä tavoitteisiin, rajataan samalla pois myös laajemmat yhteiskunnallisen ja globaalin vastuun kysymykset. Heikkinen ja Kukkonen esittelevät artikkelissaan osaamisen, tutkimuksen ja ammattikorkeakoulun yhteiskunnallisen tehtävän rajatun ja laajan näkemyksen mukaan.

Rajatussa näkemyksessä osaaminen on lineaarista ja keskitytään produktiivisuuteen. Huomio kiinnitetään ennalta määriteltyjen kriteerien suorittamiseen, osaaminen jaetaan havainnoitavissa oleviin osa-alueisiin ja osaaminen osoitetaan/tunnustetaan erillään oppimisprosessista. Laajassa näkemyksessä osaaminen sen sijaan nähdään dynaamisena ja keskitytään prosessiin. Huomio kohdistuu tällöin suoriutumisen lisäksi oppimisen prosessiin, toiminnan tietoprosessiin ja ajatteluun. Opiskelijan potentiaali, oppimisympäristöt sekä ihmisen(ä) kasvu otetaan huomioon, ja osaamisen toteamisen lisäksi reflektoidaan jatkuvasti toimintaa, oppimista sekä toimintaympäristöä. Rajatussa näkemyksessä tutkimus käsitetään käytännönläheisenä tapana kehittää toimivia ja tehokkaita käytäntöjä nykytilanteen pohjalta, jolloin tuloksena on uusi palvelu, tuote tai menetelmä. Laajassa näkemyksessä tutkimus käsitetään joko käytäntöteoreettisena asiana, jonka tarkoitus on ymmärtää, jäsentää ja synnyttää tietoa tai käytäntökriittisena asiana, jonka tarkoitus on tehdä näkyviksi käytäntöjen taustalla olevia oletuksia, jolloin syntyy uusia käytänteitä.

Käsitys ammattikorkeakoulun yhteiskunnallisesta tehtävästä on Heikkisen ja Kukkosen mukaan rajatussa näkemyksessä lokaalisti kontekstualisoitunut. Työvoimaa tuotetaan elinkeinon ja muun työelämän tämänhetkisiin odotuksiin ja tarpeisiin, keskiössä ovat lähialueen kilpailukyky sekä talouden ja tuotannon etu. Koulutusta räätälöidään reaktiivisesti ja täsmäkoulutusta järjestetään tarjoamaan välittömän hyödyn elinkeino- ja muulle työelämälle. Laajassa näkemyksessä sen sijaan käsitys ammattikorkeakoulun tehtävästä on globaalisti kontekstualisoitunut. Elinkeino- ja muuta työelämää pyritään uudistamaan, jolloin lähtökohdissa ja päämäärissä tunnistetaan myös yhteiskunnallinen, poliittinen ja ekologinen konteksti sekä pitkä historiallinen perspektiivi. Ympäristö, ihmisoikeudet, demokratia ja tulevien sukupolvien hyvinvointi huomioidaan ja asioihin pyritään vaikuttamaan proaktiivisesti. Myös pitkäkestoiset vaikutukset ympäristölle, ihmiskunnalle ja luonnolle tunnustetaan.

Karkeasti ammattikorkeakoulun (ja miksei koko yhteiskunnan) rooli voidaan jakaa lyhyeen helppoon ja pitkään vaikeampaan tiehen. Tämä tematiikka nousee tällä hetkellä mediassa hyvin paljon esille, esimerkiksi maataloustuotteita valmistavien yritysten markkinoinnissa. Hiilijalanjäljestä on muodostunut keskeinen ”myyntivaltti”, tai oikeastaan se on yritykselle itsestäänselvyys, jotta välttää mainehaitan. Yritysten on aktiivisesti tuotava toiminnassaan ja tuotteissaan esille omat ponnistelunsa hiilijalanjäljen minimoimiseen. ”Miksi pitkä tie on parempi tie?” kysytään kuluttajalta ja selvennetään yrityksen aktiivisia pyrkimyksiä viedä omat tuotteensa hiilineutraalille polulle tulevien vuosien aikana. Kuluttaja antaa hiljaisen hyväksyntänsä nauttiessaan tuotetta tietäen, että se ei ole pahimmasta päästä lisäämään hiilikuormaa. Muutos on tapahtunut verrattain nopeasti, sillä vielä muutamia vuosia sitten kuluttajia hämmennettiin uudella oudolla asialla kuin hiilijalanjälki…. Yhtäkkiä hiilijalanjäljestä alkoi kuulemaan miltei kaikissa yhteyksissä, kun kirjoitettiin ruoasta, muista hyödykkeistä tai liikennepäästöjen jne. Nyt kun asiaa miettii hieman hävettää, että itsekin on ihmetellyt: ”Mikä ihmeen hiilijalanjälki?” Tämä muutos on upea asia, mutta tässäkin asiassa on varjopuolensa – milloin kyseessä on laajan käsityksen mukainen todellinen globaali konteksti, ja milloin vain yritys kiillottaa omaa mediakuvaa, kun todellisuudessa havitellaan rajatun käsityksen mukaan lokaalia hetkellistä hyötyä. Ei auta muu kuin olla tarkkana.

Lisäksi minua on kovasti kiinnostanut kaikki verkkopedagogiikkaan ja kehittyvään verkkotyöskentelyyn liittyvä uutisointi. Digiloikkaa on luonnollisesti tapahtunut valtava määrä, jota on ollut mielenkiintoista seurata. Viimeisimpänä olin vaikuttunut mm. siitä kuinka Kainuun ammattikorkeakoulu on ottanut ensimmäisenä käyttöön sähköisen tutkintotodistuksen. Toimin itse verkko-opetuksen koulutussuunnittelijana, ja työskentelen jatkuvasti oppimisalustan kehittämisen ja ennen kaikkea käyttäjien käyttötaitojen sekä käyttöaktiivisuuden kehittämisen parissa. Ilmaisen perusopetukseen siirtyminen on myös ollut kuuma aihe mediassa, joka on koskettanut minua myös työni kautta. Olen ollut mukana BYOD-työryhmässä (bring your own device), jossa käsitellään oppilaitoksemme linjauksia ja suunnitelmia konekannan tilanteeseen, sekä siihen miten em. ilmainen perusopetus ja sen myötä tulevat ilmaiset opetusmateriaalit vaikuttavat konekantaan. Lisäksi etä- ja hybridiopetuksen käytänteet ja keskustelu siirtymisesta takaisin hybridioeptukseen on kiinnittänyt huomioni. Itse olen joutunut soveltmaan etä-, hybridi- ja länsäopetusta hyvin monipuolisesti tässä kevään puolivälistä saakka, sillä osa opetuksestani on olllut ns. suoraan näyttöön johtavaa toimintaa, jota ei pysty teknisen kompleksisuutenssa takia järjestämään etänä (esim. konserttisalin äänitekniikka). Opetusta ja näyttöjä on jouduttu järjestämään terveysturvallisesti myös läsnäopetuksessa, ja samanaikaisesti etänä. On ollut erittäin mielenkiintoista lukea ja jakaa ajatuksia etä- ja hybridiopetuksen toteuttamistavoista ja mahdollisuuksista. Koska opetusalani on hyvin teknistä, minulla on ollut mahdollisuuksia järjestää ja testata hyvinkin komplekseja teknisiä järjestelyitä, joilla simuloidaan läsnäopetuksen kaltaisia opetus- ja työtilanteita. Sain ilon myös käydä luennoimassa näistä teknisistä jäjestelyistä Oph:n webinaarisarjassa: Digitaalisuuden hyödyntäminen näytöissä.