https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5 en-us 2018-01-04 10:40:33 UTC 2018-02-07 13:00:10 UTC hello@padlet.com juuso_karki https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703509 Valitsin ensimmäiseksi teemakseni tämän aiheen, koska koen, että eri aloilla on erilaiset työhyvinvoinnin mahdollisuudet ja painopisteet eri asioihin. Tämä teema olikin tutkimuksessa suomalaisten suosituimpia teemoja vuosina 2010-13.

Työhyvinvointi koostuu useista eri tekijöistä: työntekijän terveydestä ja jaksamisesta, työnhallinnasta ja osaamisesta, työn turvallisuudesta, työilmapiiristä ja ennen kaikkea johtamisesta. Kuitenkin eri aloilla työntekijät saattavat kokea työhyvinvoinnin eri lailla ja jopa saman työpaikan yksilöt kokea eri asiat tärkeiksi. 

Työskentely esimerkiksi rakennusalalla on hyvin erilaista kuin kaupan alalla. Työn vaarat ja haitat ovat erilaisia eri toimialoilla, samoin työyhteisöt, työprosessit, tavat ja käytännöt. Tästä johtuen myös työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin painopisteet ja työsuojelutoiminta ovat erilaisia alasta riippuen. Esimerkiksi joissakin aloilla turvallisuus ei ole olennaisin asia, kun taas jollain toisella alalla se voi olla ykkösasia työhyvinvointia lähdettäessä pohtimaan.

Tätä tutkimusta on tehty muun muassa lääkäreiden, sairaanhoitajien, sosiaalialan työntekijöihin, opettajiin, puolustusvoimissa työskenteleviin, maatalousalalla työskenteleviin, taiteilijoiden ja yrittäjien työhyvinvointiin liittyen. Mielestäni jo yllä olevista ammattiryhmistä voisin jo heti luokitella henkilöitä joilla olisi parempi työhyvinvointi ja kellä huonompi. Toki poikkeuksia löytyy eri ammattiryhmissä, mutta keskiarvona hyvää ja huonoa työhyvinvointia voisi hieman olettaakin tietyille aloille. Koulutuksen taso ja arvostus vaikuttuvat jossain määrin työhyvinvointiin. Voisi kuvitella, että työssä johon on luettu paljon ja tehty hommia valmistumisen eteen olisi hyvä olla. Töissä, joihin ei vaadita suurempia koulutuksia voisi ajatella, että työhyvinvointiin ei välttämättä panosteta niin paljoa. Toki varmasti poikkeuksiakin on tässäkin asiassa, mutta koen jollain tavalla asian menevän tällä tavalla. 

Tekstissä sanotaan, että tieteellinen tutkimus on kohdistunut erityisesti terveydenhuolto- ja opetusalan työntekijöihin. Terveydenhuollossa työskentelevätkin ovat suuressa murroksen vaiheessa SOTE-kiistan takia. Teollisuustyöhön tai muuhun suorittavampaan työhön kohdistuvia tutkimuksia löytyi tekstin mukaan todella vähän, johon itse ainakin olisin kaivannut tuloksia. Itsekkin tehdastyössä olleena voisin kokea, että heidän työhyvinvointinsa ei olisi mitään parasta. Tehdastöissä, missä itse olen ollut on ollut henkilöitä, jotka ovat masentuneita, ankeita ja valmiita vaihtamaan alaansa. Kuitenkin kaikki tehdastyöläiset eivät olleet tällaisia, vaan joukossa oli myös positiivisia työntekijöitäkin. Tutkimukset keskittyvät yleensä tarkastelemaan tietyn ammattiryhmän työhyvinvointia. Ammattialojen välisiä vertailevia tutkimuksia on vähemmän. (Mäkiniemi, Bordi, Heikkilä-Tammi, Seppänen & Laine 2014, 13).

Tekstissä kerrotaan, että yleisemmin koko väestön työhyvinvointia kuvataan muun muassa työolobarometrissä ja Työ ja terveys Suomessa -tutkimuksissa. Eri alojen työhyvinvointia kuvaavia selvityksiä tuottavat lisäksi esimerkiksi työmarkkinajärjestöt. (Mäkiniemi ym. 2014, 13.) Mittarit eivät välttämättä aina ole hyviä mittareita määrittelemään kokonaiduusessaan jonkin alan työhyvinvointia. Silti mittarit varmasti antavat osviittaa eri asioista ja eri alojen työhyvinvoinnista. 

Tutkimuksissa on havaittu, että kuormitus- ja voimavaratekijät vaihtelevat eri aloilla. Esimerkiksi lääkäreillä vuorotyö voi lisätä nukkumisongelmia, joista voi tulla monia erinäisiä uupumus- ja väsymistiloja, jotka vaikuttavat merkittävästi työhyvinvointiin. Maatalousyrittäjillä työstressiä voi aiheuttaa esimerkiksi maatalouspolitiikan muutokset esimerkiksi tukien saamisessa tai huonot sääennusteet, sosiaali- ja terveysalalla haasteina ovat muun muassa työn fyysinen raskaus, työn kiristyneet työajat asiakkaiden moniongelmaisuus ja väkivallan uhka. (Mäkiniemi ym. 2014, 13). Taiteilijoilla epätuotteliaat ajat vaikuttavat mielentilaan ja hetken milloin ideoita ei synny voivat masentaa henkilön. Opettajilla ennen lomaa olevat kaudet voivat tuntua pitkiltä ja masentavilta.

Keinot lisätä eri aloilla työskentelevien työhyvinvointia myös vaihtelevat aloittain. (Mäkiniemi ym. 2014, 13). Jollekkin alallle työhyvinvointia lisäävät keinot voivat olla turhia kun taas toiselle alalle ne olisivat toivottavia kehittämisehdotuksia. Nykymaailmassa kiristetään työtahtia, työaikoja ja halutaan silti saada parempaa tulosta, joka on mielestäni naurattavaa. Olen itse kuullut ja nähnyt varsinkin sosiaali-ja terveysalalla olevia henkilöitä, jotka kertovat heidän työhyvinvoinnisa rappeutuneen. Mielestäni työntekijöiden ja luottamushenkilöiden pitäisi yhä enemmän pyrkiä saamaan omista työpaikoistaan parempia, jotta muun muassa sairastumisilta tai varhaisilta eläköitymisiltä säästyttäisiin. Ihmiset ovat erilaisia ja kestävät erinäisiä työtaakkoja. Siksi kehottaisin työpaikoijen eri aloilla ajattelemaan henkilöitä yksilöinä, jotka kykenevät eri tekoihin. Eihän joukkueessakaan kaikki pysty tekemään samoja asioita ja siksi kaikille annetaankin erilaiset roolit ja tehtävät, vaikkakin tavoite joukkueellakin olisikin täysin sama.]]> 2018-01-04 10:48:39 UTC https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703509 juuso_karki https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703537 Koen, että lapsuudessa saatu elämäntapa, kotikasvatus ja työmoraali jatkuvat ja vaikuttavat aina työntekoon ja eläköitymiseen saakka.

Tutkimuksessa on tutkittu muun muassa sitä, miten työhyvinvoinnin edellytykset rakentuvat jo lapsuudessa ja nuoruudessa ennen työuraa, miten elämänkulussa on potentiaalisesti työhyvinvointia enemmän koettelevia vaiheita (esim. raskaus, sairastuminen, vaihdevuodet), millaisia haasteita eri-ikäisillä on työhyvinvoinnin näkökulmasta ja mikä vaikutus työikäisenä koetulla työhyvinvoinnilla on vanhuusiän toimintakykyyn. (Mäkiniemi ym. 2014, 17.)

Kuten itsekkin alussa sanoin, niin tutkimuksessa on havaittu lapsuuden ja nuoreen vaikuttavan työhyvinvointiin tulevaisuudessa. Tutkimuksissa on havaittu muun muassa, että nuoruus- ja opiskeluaikaiset toimintatavat- ja tyylit ovat yhteydessä työhyvinvointiin tulevaisuudessa. On havaittu esimerkiksi, että ne, jotka käyttivät myönteisempiä ja asiakeskeisempiä toimintatapoja sekä lisäsivät niiden käyttöä opintojen aikana, kokivat työuransa alkupuolella enemmän työn imua ja vähemmän uupumusoireita. (Mäkiniemi ym. 2014, 18.) Voin itse myös täysin allekirjoittaa yllä olevat sanat vaikkakin on toisaalta vaikeaa lähteä arvioimaan esimerkiksi yläasteen tai lukion opiskelukavereideni saamaa työn imua ja uupumisoireita.

Tekstissä sanotaan, että on huomattu elämänkulussa olevan työhyvinvoinnin kannalta kriittisiä hetkiä, kuten fyysinen tai psyykkinen sairastuminen. Esimerkiksi työhön paluu sairauden jälkeen voi olla hankalaa. Työstä ja arjesta on vaikeaa saada otetta ja oma "levy" sairauden jälkeen meinaa jäädä päälle. Tätä voidaankin mielestäni verrata loman jälkeiseen työhön paluun jälkeen. Monelle kesä-tai joululoman jälkeen on hankalaa päästä arkeen kiinni ja se voi tuottaa ylimääräistä stressiä jonkin aikaa. Naisilla taas työhyvinvointia haastavia elämänkulkuun liittyviä tapahtumia voivat olla raskausaika tai perhevapailta työhön paluu. Toisaalta tällaiset elämänkulun liittyvät haastevat voivat olla posiitiivisiakin, kun rutiini palaa ennalleen ja arki alkaa rullaamaan tuttuun tapaan. Itse ainakin opiskeluaikoina lyhyen loman jälkeen muutamat päivät tai viikot ovat olleet hieman nihkeitä ja rytmiin on ollut joskus vaikea päästä kiinni. Armeija-aikanani lomien jälkeen armeijaan oli mahtava palata ja tilanne oli tällöin päinvastainen. Armeijassa tykkäsin todella olla ja ehkä siksi sinne oli mukava palata viikonloppujenkin jälkeen.

Tekstissä kerrotaan, että työhyvinvoinnilla on havaittu olevan merkittäviä seurauksia työelämän jälkeenkin. Esimerkiksi niillä, jotka arvioivat työhyvinvointinsa paremmaksi työurallaan, oli vähemmän terveyden edistämiseen ja enemmän itsensä kehittämiseen liittyviä tavoitteita eläkkeellä kuin niillä, jotka arvioivat työhyvinvointinsa heikommaksi. Tekstissä kerrotaankin, että koetun työstressin ja työkyvyn on useissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä ikääntyvän fyysiseen toimintakykyyn, joten jo tästäkin syystä työpaikoilla pitäisi panostaa yhä enemmän työhyvinvointiin. Varsinkin nyt kun eläkeiätkin nousevat ja eläkkeellä päästään entistä myöhemmin. 

Työuran aikainen työhyvinvointi taas vaikuttaa merkittävästi siihen, millaiseksi työuran jälkeinen elämä muodostuu. Työhyvinvoinnin kehittäminen – esimerkiksi työstressin vähentäminen – voidaan siis nähdä keinona edistää laajemminkin ikääntyvien elämänlaatua. Nämä havainnot voinevat laajentaa käsitystä siitä, miten merkittäviä taloudellisia vaikutuksia työhyvinvoinnilla voi olla myös sitä kautta, millaisia panostuksia vanhustenhoitoon joudutaan tulevaisuudessa tekemään. (Mäkiniemi ym. 2014, 18.) Mielestäni kun työhyvinvointiin panostetaan koko työuran aikana, niin juuri vanhuspalveluiden kustannukset laskevat ja palveluita ei tarvittaisi enää niin paljoa kuin nykyään ja varmasti ihmiset eläisivätkin pidempään.

Elämänkulkuun liittyen itselläni on kantaunut korviin muutamalle tutulle sattuneet sairastumiset heti eläköitymisen jälkeen. Henkilöt ovat sairastuneet yllätäen eläkkeelle päästyään. Olen ihmetellyt syytä ja todennut, että arjen rutiinit ovatkin joillekkin todella tärkeitä terveyden ylläpitäjiä monella tapaa. Eläköitymisen jälkeen ei saisi täysin passivoitua vaan pitäisi jatkaa elämäänsä ja nauttia mahdollisista viimeisistä vuosista.

Koen myös, että ihmisen ikä vaikuttaa työhyvinvointiin. Nuorempana työhyvinvointiin ei välttämättä kiinnitetä, niin paljoa huomiota kuin vanhempana. Nuorena painetaan nuoruuden innolla, jopa ylikuormituksen tilaan saakka. Kun itselle tai muille oman ikäiselle rupeaa tulemaan jonkinkaltaisia oireita, niin viimeistään silloin "hälytyskellot rupeavat soimaan."  Koen, että 20-30-vuotiaille työhyvinvointi olisi melko hyvällä mallilla, mutta 30-50-vuotiaana se romahtaisi hieman pitkän työssäolojakson jälkeen. Toki varmasti poikkeuksiakin löytyy. 60-vuotiailla uskon, että henkilön fyysinen terveys vaikuttaa pitkälti työhyvinvointiin ja se voi mielestäni olla mitä luokaa tahansa. 60-vuotiaiden työhyvinvoinnista en osaa analysoida hirveästi mitään. Tässä ikäluokassa on tapauskohtaisia eroja varmasti enemmän kuin nuoremmissa.

]]> 2018-01-04 10:48:54 UTC https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703537 juuso_karki https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703657 Valitsin yhdeksi aiheekseni tämän, koska toinen vanhemmistani on eläköitynyt 53-vuotiaana sairauden takia. Koen jollain tavalla, että mikäli isän työhyvinvointiin olisi panostettu paremmin, niin hän ei olisi eläköitynyt ja sairastunut vielä tämän ikäisenä. Töissä hän voi hyvin ja teki niitä moitteitta, jopa niin moitteitta, että kuormitusta töiden ja vapaa-ajan välille tuli liikaa ja päivän työtunnit meinasivat loppua kiireen keskellä. Varhainen eläköityminen teemana oli suomalaisten suosituimpia teemoja vuosina 2010-13 olevassa tutkimuksessa.

Työhyvinvoinnilla on yhteys työssäjatkamis- ja eläköitymisaikeisiin. On esimerkiksi havaittu, että työssäjatkamisaikomuksia selittävät hyvä työkyky, psyykkisen kuormittumisen vähäisyys ja työnantajan myönteinen suhtautuminen ikääntyvien työssäjatkamiseen. (Mäkiniemi ym. 2014, 27.)

Tutkimusten tulokset korostavat muun muassa, että eläkkeelle siirtymiseen vaikuttavat sekä yksilötekijät (psyykkinen ja fyysinen terveys) että ympäristötekijät (työolot). Eläkeaikomukset vaihtelevat myös runsaasti yksilöiden ja ammattien välillä. Joistakin ammateista jäädään myös useammin työkyvyttömyyseläkkeelle kuin toisista. Esimerkiksi tyypillisimmät ammattiryhmät, joista jäätiin työkyvyttömyyseläkkeelle vuosina 1997–2006, olivat sekä naisilla että miehillä maa- ja vesirakennusalan avustavat työntekijät sekä puutarhatyöntekijät ja lomittajat. Miesten ammattiryhmissä suuri eläkealkavuus oli myös rakennusviimeistely- ja aputyöntekijöillä ja naisilla taas siivoojilla sekä sairaala- ja keittiöapulaisilla. Pienin työkyvyttömyyseläkkeiden alkavuus oli kummallakin sukupuolella yliopisto-opettajilla ja tutkijoilla. Masennusperusteisten eläkkeiden alkavuus taas oli suuri muun muassa naiskuljettajilla, naisjohtajilla sekä myymälöiden naisesimiehillä sekä virastojen ja laitosten asiantuntijamiehillä. (Mäkiniemi ym. 2014, 28.) Työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen liittyvät tekijät vaihtelevat myös eläkkeittäin. Esimerkiksi fyysinen työkuorma ja vähäinen työn hallinta/kontrolli olivat yhteydessä työkyvyttömyyseläköitymiseen tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Tästä huomataankin nopeasti, että työn kuormittavuus fyysisesti lisää varhaista eläköitymistä. Töissä, joissa fyysistä aktiivisuutta ei ollut pysyttiin kauemmin. Toisaalta on selvää, että monen ihmisen keho ei kestä raskasta työntekoa vanhetessa, joten tällaisissa työpaikoissa pitäisi pystyä työn kuormittavuutta vähentämään, mikäli siihen on mahdollisuutta. Esimerkiksi mikäli on mahdollista, niin vanhempia ihmisiä siirretään hommiin, joissa kuormitusta ei tule fyysisesti liikaa tai työtä tehtäisiin osa-aikaisesti. Tällöin kokeneen työntekijän työura varmasti jatkuisi pitempään.

Mielenterveyssyistä eläkkeelle jäämiseen syyt olivat puolestaan yhteydessä tietokoneella tehtävään työhön ja vähäiseen mahdollisuuteen hallita/kontrolloida omaa työtä. (Mäkiniemi ym. 2014, 28). Mielestäni tietokoneella tehtävään työhön ja mielenterveysongelmien yhteys oli mielenkiintoinen ja yllättävä seikka. Tietokoneella tehtäviin töihin pitäisi aina sisällyttää taukoliikuntaa 1-2 tunnin välein, jotta työssäjatkamista tapahtuisi ja ajatus kulkisi paremmin. Myös omat taukoajat olisivat varmasti hyödyllisiä töihin, mihin ne voidaan sisällyttää. Esimerkiksi henkilö voisi vapaasti valita, milloin pitää taukonsa. Totta kai tällöin mahdollisesti riski töiden tekemättömyyteen kasvaa, mutta työhyvinvointi kasvaa myöskin tällöin ja varhainen eläköityminen jää todennäköisesti vähäisemmälle.

Tiedossa onkin, että alojen välillä on suuria eroja sen suhteen, miten paljon niissä esiintyy esimerkiksi työväkivaltaa tai miten usein niistä jäädään työkyvyttömyyseläkkeelle. (Mäkiniemi ym. 2014, 37).

Sosiaali- ja terveysministeriö (2011) on asettanut tavoitteeksi, että ihmiset jatkavat työssään nykyistä kauemmin, elinikäinen työssäoloaika pitenee kolmella vuodella vuoteen 2020 mennessä ja psyykkinen kuormitus vähenee 20 prosenttia. Tavoitteeseen päästään sillä, että ihmisten kykyä, halua ja mahdollisuuksia tehdä työtä parannetaan. (Mäkiniemi ym. 2014, 37).

Tekstissä kerrotaan, että tietynlaiset työolot vaikuttavat lisäävän työkyvyttömyysriskiä sekä eläköitymisaikeita. On esimerkiksi huomattu, että vuoro- ja jaksotyö sekä väkivaltaisten asiakkaiden kohtaaminen ovat yhteydessä lisääntyneeseen työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen riskiin valtionhallinnon työntekijöillä. Myös työstressi, huono työkyky ja väsymysoireet on liitetty suurempaan riskiin eläköityä. Myös työn henkinen rasittavuus ja työhön tyytymättömyys sekä epäoikeudenmukaiseksi koettu kohtelu ja epätasapuolisuus lisäsivät ajatuksia ennenaikaisesta eläkkeestä. Työyhteisön toiminnalla ja sosiaalisella pääomalla on havaittu myös yhteys työn lopettamisaikeisiin. Yllä olevat asiat ovat selkeitä syitä eläköityä, mutta saataisiinko näitä kitkettyä jotenkin?

Työolot voivat myös kuitenkin käänteisesti vähentää työkyvyttömyyseläkkeelle tai varhaiselle eläkkeelle jäämisen riskiä. Tekstissä kerrotaan, että on havaittu esimerkiksi, että riskiä jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle vähentävät mahdollisuus kontrolloida/hallita työtä sekä hyvä ilmapiiri tiimissä. Ne työntekijät jäivät työkyvyttömyyseläkkeelle epätodennäköisimmin, jotka pystyivät vaikuttamaan esimerkiksi työpäivänsä pituuteen, taukoihin, lomien ajankohtaan ja työvuoroihin ja/tai saivat esimerkiksi hoitaa omia asioitaan työpäivän aikana.

Edelleen on huomattu, että mahdollisuus vaikuttaa työaikaan oli yhteydessä vähäisempään riskiin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle tuki- ja liikuntaelinsairauksien vuoksi. Työnsä henkisesti kevyeksi kokevat, hyvin toimivassa työyhteisössä työskentelevät, henkilöt, joilla ei ole lääkärin toteamaa pitkäaikaissairautta tai työhön liittyviä tuki- ja liikuntaelinoireita tai psyykkisiä oireita, henkilöt, joilla on hyvä työkyky, työstään innostuneet sekä vähän alkoholia käyttävät olivat halukkaimpia jatkamaan työelämässä vanhuuseläkeikään saakka. 

Eri aloilla ja ammateissa on erilaiset työkykyä uhkaavat eri tekijät, myös keinot työurien jatkamiseksi vaihtelevat jossain määrin aloittain. Esimerkiksi työn keventämistä toivotaan erityisesti sosiaali- ja terveysalalla, ja sillä on todennäköisesti merkitystä myös teollisuudessa ja rakentamisessa, joissa tehdään usein miten fyysisesti raskaita töitä. Tekstissä kerrotaan, että työajan joustot voivat toimia työssä jatkamisen kannustimena erityisesti naisvaltaisilla aloilla. 

Tällöin tarvitaankin monenlaisia keinoja: yleisratkaisuja, jotka sopivat lähes kaikille aloille, ala- ja henkilöstöryhmäkohtaisia ratkaisuja, sekä yksilöllisiä ratkaisuja. Konkreettisina keinoina on mainittu muun muassa töiden keventäminen, työterveyshuollon tehostaminen, työkyvyttömyysriskin tunnistamisen tehostaminen sekä kehityskeskusteluissa työn jatkamisen edellytysten läpikäyminen. (Perkiö-Mäkelä & Kauppinen 2012.) ]]> 2018-01-04 10:49:56 UTC https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218703657 juuso_karki https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218707308 Mäkiniemi, J-P. Bordi, L. Heikkilä-Tammi, K. Seppänen, S. Laine, N. 2014. PSYKOSOSIAALISIIN KUORMITUS- JA VOIMAVARATEKIJÖIHIN LIITTYVÄ TYÖHYVINVOINTITUTKIMUS SUOMESSA 2010–2013. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:18. Helsinki.
http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70266/RAP2014_18_Ty%C3%B6hyvinvointitutkimusSuomessa.pdf?sequence=1&isAllowed=y]]> 2018-01-04 11:19:40 UTC https://padlet.com/juuso_karki/lao7hy4q1z5/wish/218707308