Käsitys jumalasta kolmena persoonana eli Isänä, Poikana ja Pyhänä Henkenä on kristillisen opin kulmakivi ja myös keskeinen opillinen eroavaisuus muista yksijumalaisista uskonnoista. Kristityille Jumala on siis Isä, joka on luonut taivaan ja maan, toisaalta myös Isän Poika, joka on Jeesus Nasaretilaisen persoonassa lihaksi tullut pelastaja ja parantaja, ja kolmanneksi eläväksi tekevä Henki. 

Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, eikä voi häntä nähdä. Tässä mielessä kristinuskon Jumala on perimmältään aina salattu. Jumala voidaan kokea kuitenkin muissa merkeissä ja hänelle rukoillaan esimerkiksi erilaisten asioiden tapahtumisen toivossa, tai syntienpaljastuksena. Jumala nähdään erittäin hyvänä ja rakastavana hahmona, ja häneen voi aina luottaa ja tukeutua.

Tästä jumalasta saadaan tietoa yleisen ilmoituksen, eli Jumalan luonnossa ja kulttuurissa tapahtuvan toiminnan kautta, sekä erityisen ilmoituksen, eli Jeesuksen ja Jumalan lihaksi tulleen sanan kautta. Tärkein erityisen ilmoituksen kappale on tietenkin Raamattu. 

Jumalaan yhdistetään erilaisia tunnuskuvia. Yksi niistä on alla oleva silmä eli Jumalan kaikkinäkevä katse. Kolmio on itsessään myös yksi tunnuskuvista, ja pohjautuu kolminaisuusoppiin.

Kristillisessä maailmankuvassa lähdetään siitä ajatuksesta, että totuus on annettu ylhäältä ja ilmoitettu Raamatun muodossa. Tätä totuutta ei saa kyseenalaistaa, koska se on luonteeltaan ikuista, ja  jumalallista alkuperää. Tieteellisessä maailmankuvassa taas ei olla yhtä oikeaa auktoriteettia tai totuutta.  

Kristilliseen ihmiskäsitykseen kuuluu jokaisen ihmisen kunnioittaminen Jumalan luomana yksilönä. Jokaisen elämällä on ainutlaatuinen tarkoitus. 

Useimmat Aasian buddhalaiset kuuluvat kuitenkin suuntauksiin, joissa Buddhaa pidetään jumalan kaltaisessa asemassa. Theravada-buddhalaisuuden suuntaus on ateistinen, Siddhartha Gautamaa kunnioitetaan tiennäyttäjänä nirvanaan, mutta häntä ei pidetä jumalallisena hahmona. Tärkeintä on oma henkilökohtainen valaistuminen.

Mahayana-buddhalaisuudessa taas palvotaan boddhisattvoja, useita jumaluuksia ja henkiolentoja. Mahayana-buddhalaisuuden ihanteen mukaan bodhisattva on valaistunut olento, joka omasta suuren myötätunnon tahdostaan palaa täydellisen valaistumisen sijasta takaisin jälleensyntymään, jotta voi johdattaa ennen omaa valaistumistaan kaikki muut olennot valaistumiseen ja pois uudelleensyntymisen kärsimyksestä. Mahajanassa tavoitteena on siis henkilökohtaisen valaistumisen sijasta täydellinen valaistuminen kaikkien olentojen hyväksi.

Keskeisin buddhalaisuuden oppi on se, että elämä on kärsimystä ja sen takia kaikkeen pitäisi suhtautua myötätunnolla ja hyväntahtoisuudella. On tärkeää tehdä hyvää, välttää pahaa ja puhdistaa mielensä.

Buddhalaisuuden ihmiskäsitys:

Persoonallista minuutta eli sielua ei ole. Karman laki eli syyn ja seurauksen laki aiheuttaa ihmiselle jälleensyntymisen, jossa irralliset ominaisuudet syntyvät uudeksi yksilöksi. Buddhalaisuudessa ei ole siis sielunvaellusoppia vaan uskotaan käsitykseen jälleensyntymisestä.

Pelastuskäsitys: 

Koska elämä käsitetään puutteelliseksi ja kärsimykseksi, pelastus merkitsee sitä, että elämänjanon sammuttamalla vapautuu uudesta jälleensyntymisestä. Tämä täytyy tehdä itse kulkemalla 8-osaisella tiellä, johon kuuluu oikea näkemys, aikomus, puhe, toiminta, elinkeino, ponnistus ja tarkkaavaisuus. Tavoite tässä tekemisessä on saavuttaa aiemmin mainittu nirvana, joka on ‘’sammunut tila’’, jossa kärsimys eli jälleensyntyminen tulee loppuunsa.

Buddhalaisuudessa on selkeä elämän päämäärä ja 8-osainen tie, jonka avulla sen saavuttaa. Kaikilla buddhalaisilla on siis tämä yksi asia, nirvana, joka halutaan saavuttaa, kun taas kristinuskossa pyritään elämään elämä mahdollisimman hyvin kristinuskon arvoja noudattaen, kunnes kuoleman jälkeen kiirastulessa päätyy joko taivaaseen tai helvettiin. Suuri eroavaisuus on myöskin siinä, että kristinuskossa ei uskota jälleensyntymiseen, vaan kaikilla on yksi elämä ja kuolleet pysyvät taivaassa. 

Buddhalaiset ovat ehkä enemmän omistautuneita buddhalaisuudelle ja se on myös suuri osa kulttuuria, kun taas suuri osa maailman kristityistä on ns tapakristittyjä, eikä usko ole samalla tavalla elämäntapa, vaan se näkyy kirkossa käymisessä ja ruokarukouksen lausumisessa.