Elokuvan alussa Jalkanen on nuori, alle parikymppinen mies, joka esiintyy pienillä lavoilla tavoitellen laulajanuraa. Esiintyessään lavatansseissa hän iskee silmänsä Piiaan, josta myöhemmin tulee tämän vaimo ja lasten äiti. Isossa osassa Jalkasen elämää esiintyy heti elokuvan alusta asti alkoholiongelman kanssa kamppailu. Jalkanen ei esimerkiksi pääse mukaan ensimmäisen poikansa synnytykseen vahvan humalatilan vuoksi.

 

Kari Jalkasen ja Piian avioliittoa kuvataan rosoisena tienä, jossa ongelmia on, mutta niistä päästään yhdessä yli. Jalkanen yrittää vuosikymmenten ajan saada ulos sinkkua, joka räjäyttäisi potin ja saisi tämän uran nousukiitoon. Piia-vaimo on vahvasti Jalkasen tukena, vaikka riitoja rahapulasta ja Jalkasen alkoholinkäytöstä on. Noin puolivälissä elokuvaa Jalkasen ja Piian näyttelijät vaihtuvat astetta vanhempiin, johon katsojana piti aluksi hieman totutella juonessa kärryillä pysymiseksi.

 

Kari Jalkanen vaihtoi taiteilijanimekseen Kari Tapion, ja sai ponnahduksen julkisuuteen Olen suomalainen -hitillänsä. Kun bisnes luisti ja rahaa tuli, alkoi viinakin virrata aivan eri tahtiin. Monta uutta mahdollisuutta jo annettuaan Piia päätti jättää Karin, koska tämä oli alkoholiongelmansa vuoksi haitaksi perheellensä. Piia ja Kari kuitenkin jatkoivat elämäänsä yhdessä Karin kuolemaan saakka. 

 

Elokuvan hahmot olivat todella yhdennäköisiä oikeiden henkilöiden kanssa: elokuvan lopussa näytettiin oikeita kuvia Karista, Piiasta ja heidän pojistaan, ja näyttelijät oli saatu muistuttamaan heitä todella hyvin. Varsinkin kohtaus Karin ja Piian häistä oli lähes identtinen oikeista häistä näytettyjen kuvien perusteella.

 

Olen suomalainen ei mielestäni ollut lainkaan kunnianosoitus Kari Tapion mahtavalle uralle, kuten sen sanotaan olevan. Pääosassa elokuvassa oli Karin liiallinen alkoholinkäyttö, ja mielestäni elokuva oli ennemminkin varoittava esimerkki siitä, miten viinalla läträämällä voi onnistua pilaamaan elämänsä. Haastateltuani muita elokuvan nähneitä olivat he samaa mieltä kanssani.

 

Elokuva oli viihdyttävä ja hienosti ohjattu, mutta lähinnä siitä jäi vain ahdistunut olo ja paha maku suuhun.

Taru Siirilä

En ollut nähnyt kyseistä sarjasta yhtäkään jaksoa, mikä aiheutti vaikeuksia juonessa mukana pysymisessä. Erityisen hankalaa oli ymmärtää ja muistaa kuka henkilöistä oli kukakin ja yrittää päästä perille heidän suhdekuvioistaan. Elokuvassa oli kuitenkin hieno puvustus ja lavastus ja näyttelijät olivat hyviä.

Elokuvassa suosikkihahmoni oli isoäiti-Violet, jolla oli tapana suhtautua lähes kaikkeen kriittisesti ja kommentoida asioita hyvinkin kärkkäästi. Violet toi mieleeni oman mummini, jolla on toisinaan samanlainen kommentointityyli. 

Elokuvasta huomasi, että se oli suunnattu sarjaa seuranneille, eikä siitä saa yhtä paljon irti, jos henkilöitä ei valmiiksi tunne. Siinä ei kuitenkaan ole suoria viittauksia sarjaan, joten juoni on varmasti aivan ymmärrettävissä, jos esimerkiksi lukee ennen elokuvan katsomista netistä tietoja sarjassa esiintyneistä henkilöistä.

Pinja Heinonen

Ensimmäinen kuumailmapallolento epäonnistuu, jolloin perheiden sekä katsojan varsinainen piina alkaa. Valkokangasta alkaa valloittamaan itä-saksalainen Stasi, jonka palkattuja sala-agentteja voi olla missä vain ja mitä epätodennäköisimmissä paikoissa. Löydettyään ensimmäisen kuumailmapallon, Stasi sekä viranomaiset alkavat kiihkeästi etsimään sen tekijöitä. Jännitystä lisää se,että perheelle jäi tunnistusaineistoa tutkimuspaikalle. Aika alkaa olemaan kortilla ja vaihtoehtoina on joko jäädä kiinni tai onnistua toisessa pakoyrityksessä.

Teknisesti elokuva on mielestäni kuvatti hienosti. Katsojana pääsee heti mielenkiintoiselle aikamatkalle Itä-Saksan kurjuuteen. Musiikki on valittu hyvin kuvaamaan jännityksen ja epätoivon tunnelmaa, joten audivisuaalinen osuus on tässä elokuvassa erittäin onnistunut. Ainoa miinus tulee elokuvan sisällöstä, joka saattaa olla hieman puuduttava. En ole varma toteutuuko tässä draamankaari täysin, sillä minusta ainakin tuntui, että jännitys vain kasvoi tasaisesti eteenpäin.

Elokuva oli kuitenkin katsomisen arvoinen. Lisäarvoa varmasti tuo, jos on luontaista kiinnostusta historiaan tai Saksaan maana. Ainoa miinus oli vain elokuvan pituus. Voisin verrata tätä uusimpaan Tuntematon sotilas elokuvaan: Loistava, jännittävä ja silmiä avaava elokuva. Kuitenkin turhan pitkästi kerrottu kokonaisuus. 
- Jessika

 

Päällisin puolin Ad Astra on avaruusmatka, mutta scifi-draaman pääpaino on yhteiskunnan suurissa kysymyksissä, kuten valinnoissa, odotuksissa, ihmisyydessä, luopumisessa ja kuolemassa. Elokuvan kysymyksiä pohditaan isä-poika-suhteen kautta, vaikkakin heidän välinsä ovat olleet heikolla pohjalla, sillä päähenkilö ei ollut nähnyt tai puhunut isälleen vuosiin.

 

Elokuva oli todella hyvin luotu, sillä sen hartaan hidas tunnelma ja eteneminen teki elokuvasta entistä jännittävämmän. Myös Brad Pittin valinta oli aivan mainio, sillä hän onnistui olemuksellaan luomaan uskottavan tunnelman tunteensa syrjään laittaneena miehenä. Kuitenkin joissakin kohdissa tapahtumat etenivät liian hitaasti, sillä elokuva alkoi tuntua hieman pitkäveteiseltä, mutta onneksi yhtäkkiset tapahtumat pelastivat pitkäveteiset kohdat melko nopeasti.

 

Vaikka itse elokuva oli hyvä, leffakokemus ei ollut. Minulle on hyvin hankalaa keskittyä elokuvaan, jos vieressä oleva häärää jotain omiaan tai maiskuttaa makeisia ja muita herkkuja kovaan ääneen. Valitettavasti, juuri minun kohdallani oli sellainen henkilö, joka hengitti todella raskaasti ja maiskutti makeisiaan. Ehdin jo tottua kyseisen henkilön pitämiin ääniin, mutta yhtäkkiä salin toiselta puolelta kuuluu kuorsaamista ja sitä kuului useaan otteeseen elokuvan aikana. Kyseinen tapahtuma herätti joissakin katsojissa hilpeyttä ja näin ollen aina välillä kuului naurun pidättelyä.

 

Ad Astra sopii myös ei-scififaneille, sillä elokuvasta tulee todella hyvin esiin se, kuinka elämänsä voi omistaa työlle, mutta kuoleman lähestyessä eivät hekään muistele itse työtä vaan enemmän menetettyjä hetkiä rakkaittensa kanssa. Myös elokuvan tärkein juoni kerrotaan upeasti kuvatussa avaruudessa, mutta on muuten aivan loistava, tärkeä ja oivallinen kuvaus ihmissuhteiden kannalta.

Emmi Mäkinen

Elokuvan rakenne on melkein samanlainen kuin kirjassa. Kertomus loikkii aivan liikaa nykyhetken ja menneen välillä, kerraten turhan paljon ensimmäisen osa tapahtumia. Elokuva haluaa tietysti katsojan mieltävän keski-ikäiset näyttelijät samoiksi hahmoiksi, jotka nähtiin ensimmäisessä osassa teineinä. Leffa ei tunnu lähtevän liikkeelle oikein missään vaiheessa, eikä sen rytmitys toimi lainkaan. Ensimmäinen tunti menee teinien kerhon jäsenten aikuisversioiden esittelyyn ja heidän haluttomuutensa palata Derryn pikkukaupunkiin. Harvinaisen harmittavaa on se, että ylipitkän esittelyn jälkeenkin hahmot jäävät etäisiksi. Ensimmäisessä osassa hahmojen väliset suhteet toivat elokuvaan mielenkiintoa, nyt se oli jätetty lähes kokonaan pois ja aikuiset olivat kömpeliä rooleissaan.

Kauhuleffan ominaispiirteet kyllä löytyvät mutta loppua kohden se lähtee aivan käsistä. Epämääräisiksi olennoiksi muuntautuva Pennywise pelottelee aikuisia ihmisiä. Tietokoneella rajusti muokatut kohtaukset vievät todentunnun eikä se ole enää pelottava. Aikaisemmassa osassa efektit oli jätetty vähemmälle ja teinien pelko oli paljon enemmän samaistuttavaa kuin toisessa osassa esiintyvien aikuisten. Itseäni elokuva lähinnä huvitti sillä pelottelun määrällä ei ollut mitään logiikkaa ja tarina oli pomppiva ja epäselvä.

Saara Luotonen 

 

Olemme molemmat katsoneet IT-elokuvan toisen osan, kun se lähti pyörimään elokuvateattereissa. Molemmat osat elokuvasta perustuvat Stephen Kingin tekemään kirjatuotantoon. IT elokuvan toinen osa on suomeksi nimeltään SE - toinen luku. IT on maailmanlaajuisesti huomiota herättänyt kauhuelokuva, joka kertoo seitsemästä kaveruksesta, jotka yrittävät yhdessä tuhota pellen nimeltä IT, joka kaappaa lapsia. Ensimmäisessä osassa tarina saa alkunsa, kun elokuvan yksi päähenkilöistä nimeltään Bill menettää pikkuveljensä Georgien IT:lle. Kaverusten tehtävänä on siis pelastaa Georgie. Kaverukset luulivat tuhonneensa pellen, ja tekivät lupauksen hänen tuhoamisensa jälkeen. Jos IT palaisi, he jatkaisivat taisteluaan hänen kukistamiseksi.

 

Toinen osa kertoo pellen eli IT:n paluusta. Lapset ovat kasvaneet aikuisiksi ja joutuvat jättämään oman arkensa taakseen jatkaakseen tehtäväänsä hänen tuhoamiseksi. IT:n tarkoituksena on tuoda monien meidän pelkoja esille uudella tavalla. Elokuva luo katsojan sisällä psykologista kauhua, ja sisältää niin sanotusti ”jump scare- säikäytyksiä”, joiden tarkoituksena on äkillisesti säikäyttää katsoja, ja suoraan käännettynä saada katsoja hyppäämään tuolistaan. 

 

Molemmat meistä on samaa mieltä siitä, että Stephen Kingi on tuottanut parhaat kauhuelokuvat- ja kirjat, eikä IT:n toinen osa tuottanut pettymystä. Kuitenkin pidimme IT:n ensimmäisestä osasta huomattavasti enemmän. IT:n toinen osa on pituudeltaan huomattavasti pidempi, suurin piirtein kolme tuntia, joka oli ehkä hieman liian pitkä. Toinen osa oli ensimmäiseen osaan verrattuna ehkä liian sekava. Se sisälsi niin sanotusti liikaa kaikkea, joka vei osakseen uskottavuutta ja hämmensi katsojaa. Mitä tulee kauhuun, ensimmäinen osa oli siinäkin parempi.

Sofia ja Nora

Ei mikään ihme, että elokuvan ikärajaksi on laitettu 18, sillä elokuvassa suorastaan mässäillään väkivallalla. Elokuvaan on kuitenkin saatu toimiva juoni, mitä ei mielestäni kaikissa väkivaltaelokuvissa ole. Castlen näyttelijä Thomas Jane on mielestäni täydellinen näyttelijä Punisherin rooliin, juuri sopivan kylmän viileä mutta kuitenkin asiallinen. 

Elokuvan ”pääpahis” Howard Saint on myös onnistunut roolissaan, antaen juuri sellaisen ärsyttävän ja ylimielisen kuvan hänestä. Katsojalle tuleekin kuva, että Castle tekee oikein tappaessaan tämän alaisia. Castlen kodin naapurit antavat mielestäni hyvän säväyksen juonelle, tehden siitä hieman dramaattisempaa. 

Elokuvassa erityisesti pidin juonen järjestelmällisyydestä eli siitä, kuinka Castle oli suunnitellut Saintin mafian tukahduttamisen pikkuhiljaa. Castle sai Saintin tappamaan jopa parhaan apurinsa ja oman vaimonsa, ja Saint sai tietää Castlen suunnitelmista vasta kuolinvuoteella, minkä Castle oli järjestänyt hyvin. Kokonaisuudessaan elokuva oli mielestäni todella hyvä, eikä aika käynyt todellakaan pitkäksi. 

Oskari Vainio

Suomessa 4.10. ensi-iltansa saanut psykologinen rikosdraamaelokuva Joker sijoittuu 1980-luvun Yhdysvaltoihin. Joker kertoo epäonnistuneesta stand up -koomikosta,joka aloittaa rikollisen elämän psykopaattisena ”Jokerina” eli vitsailijana kuvitteellisessa Gotham Cityssä, jonka voisi tulkita kuvaukseksi New Yorkista.

 

Gotham City kuvataan rajuna paikkana, jossa rikollisuus, köyhyys ja työttömyys ovat vankka osa katukuvaa. Jokerin takana oleva Arthur Fleck yrittää selviytyä elämästään tekemällä satunnaisia pätkätöitä, huolehtimalla iäkkäästä äidistään sekä käymällä terapiassa. Kun terapia säästösyistä lopetetaan ja vastoinkäymiset lisääntyvät, putoaa Fleck väkivallan ja koston polulle.

 

Fleckin elämää kuvataan pelottavan realistisesti yhteiskunnan väliinputoajan roolista. Elinikäinen kaltoinkohtelu ja sairas mieli pakottaa ihmisen toimimaan vastoin normeja ja lakeja. Samalla tavalla kuin yhteiskunta päättää mikä on oikein ja väärin, se päättää myös mikä on hauskaa ja mikä ei. Fleckin huumori on erittäin mustaa ja ehdotonta, mitä korostaa sairauden aiheuttama hysteerinen nauru sopimattomissa tilanteissa.

 

Joker tuo esiin käsittämätöntä ilkeyttä ja surua, mitä ympäristö myös korreloi: likainen asunto, työkavereiden pilkka ja ihmiskontaktien puute saa katsojan jopa ymmärtämään raakoja murhia, joita Joker tekee julkisesti. Syrjäytyneestä Arthur Fleckistä tuleekin moderni rikollinen, joka saa hurrausten saattelemana aikaan vallankumouksen Gotham Cityssä. 

 

Mikään mielisairaus tai rankka kokemus ei oikeuta toimimaan lakeja vastaan tai tekemään hurjia tekoja, mutta väärinymmärretty Fleck kokee murhat viimeisenä keinona saada apua. Jokerin teot näyttivät ulospäin hätähuudoilta, sillä hän ei itse kokenut niistä huonoa omatuntoa tai välittänyt tekojen mahdollisista seurauksista. Joker sai ravisteltua ainakin länsimaista yhteiskuntajärjestelmää, jossa yksikin yhteiskunnalle katkeroitunut ihminen voi saada aikaan valtavaa tuhoa.

 

Emma Meriläinen

Romanttinen draamakomedia Crazy Rich Asians vie katsojansa uuteen maailmaan, Aasian rikkaimpien ihmisten elämään ja monimutkaisiin ihmissuhteisiin. Elokuva on onnistunut kokonaisuus ihmisten hyväksynnästä, erilaisista hahmoista sekä rakkaudesta. Elokuvan on ohjannut Jon M. Chu, ja pääosia näyttelee Constance Wu sekä Henry Golding.

 

Elokuva kertoo kahden nuoren aikuisen, Nickin ja Rachelin, rakkaustarinan. Nick on kotoisin Singaporesta ja tulee rikkaasta, perinteiltään vanhoillisesta suvusta. Rachel puolestaan on juuriltaan aasialainen, mutta hän on asunut koko elämänsä Yhdysvalloissa. Kun Nick haluaa viedä tyttöystävänsä ensimmäistä kertaa Singaporeen perheelleen esiteltäväksi, alkavat vaikeudet vieriä parin suhteeseen. Kulttuuri on hyvin erilainen ja jokaisella on sanottavaa nuorten suhteesta, minkä seurauksesta Rachel joutuu koetukselle. 

 

Tarina on mielenkiintoinen, mutta hieman ennalta-arvattava. Elokuvan edetessä juonenkäänteet voi osittain ennustaa, mikä vähentää jännittävyyttä. Toteutus on kuitenkin onnistunut ja elokuvaa katsoessa mielenkiinto pysyy yllä. Hahmot ovat keskenään erilaisia ja kiinnostavia. Välillä raskasta juonta tasapainoittavat hauskat hahmot, kun taas ilkeämmät hahmot vievät tarinaa eteenpäin. 

 

Tehosteet, lavasteet, äänet ja kuvaus ovat erittäin onnistuneita. Elokuvaan on luotu uskottava tunnelma ja näkemys rikkaiden ihmisten elämästä sekä musiikit täydentävät tarinaa. Yksityiskohtiin on käytetty aikaa ja vaivaa, mikä on johtanut erityisen hyvään lopputulokseen. Elokuva soveltuu kaikille, suosittelemme katsomaan!

 

-      Nea ja Liina

 

 

Åkerblom alkaa nähdä nuorena enneunia, jossa enkelit puhuvat hänelle kertoen, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Åkerblomin ympärille kehittyy kristillinen kultti nimeltään åkerblomilaisuus. Vainottu lahko pakenee Kokkolasta Helsinkiin, jotta matka luvattuun maahan voisi alkaa. He majoittuvat väliaikaisesti kartanoon nimeltä Villa Toivola, jossa päivisin eletään normaalia elämää. Öisin taas Maria vajoaa transsiin ja saarnaa näyistään lahkolaisille. Lahkolaisia epäillään monista rikoksista, ja heille vaaditaan tekoihin vastaavia rangaistuksia. Kultti kokee paljon traagisia menetyksiä. Esimerkiksi Maria ja hänen kumppaninsa Eino joutuvat vankilaan epäiltynä murhasta. Lahkolaiset uskovat sokeasti johtajansa hyvyyteen, eikä teini-ikäinen Salome ole poikkeus. Vasta kun Salome tutustuu kadulla eläneeseen Maliniin, hän alkaa hiljalleen huomata, että jokin on vialla.

 

Elokuvan aiheena on suomalainen kultti. Siinä ihmiset antavat kaikki varansa ja jättävät vanhan elämänsä taakseen. Tämä kaikki ihmisen takia, joka valehtelee ja manipuloi muita vallallaan. Aihe on mielestäni mielenkiintoinen. Elokuvan juoni on kuitenkin puutteellinen, ja se jättää sekalaisen vaikutelman, eikä siinä ole selkeää huippukohtaa. Toisaalta Malinin kuolema on yksi elokuvan järkyttävimmistä tapahtumista, mutta on se ennakoitavissa. Näin laajalla ja erikoisella aiheella olisi voinut saada rakennettua enemmän kontekstia, joka olisi puolestaan saanut katsojassa enemmän erilaisia tuntemuksia aikaiseksi. Elokuvassa on potentiaalia, mutta siitä jää puuttumaan jotain, joka olisi juonen viimeinen niitti.

 

Kokonaisuutena elokuva on paluu menneisyyteen. Historiallinen teema on saatu erinomaisesti toteutettua, ja se vie katsojan suoraan 1920-luvulle puutteista huolimatta.

Jasper