Nyt jo viimeisessä moduulissa. Itsehoito ja -lääkintä on tuttua, samoin omasta terveydestä huolehtiminen eli omahoito. Ajattelin, että hyvä itsehoitolääke on sellainen, joka ei aiheuta riippuvuutta tai vieroitusoireita. Sen täytyy olla turvallinen niin, että merkittävää haittaa ei tapahdu, vaikka annostus menisi vähän pieleen. Lisäksi on tietysti oltava pakkausseloste. Apteekin hyllyt notkuvat eri vaivoihin tarjolla olevia itsehoitovalmisteita ja henkilökunta osaa neuvoa niiden oikeaa käyttöä. Eli itsehoitolääkkeet ovat kaikkien saatavilla. Riskejä tietysti liittyy, kun on kyse lääkkeistä. Itsehoitolääkkeen käyttäjä saattaa käyttää valmistetta liian pitkään tai ns. turhaan. Lisäksi, jos käytössä on muita (resepti)lääkkeitä, niillä saattaa olla yhteisvaikutuksia, joista lääkkeiden käyttäjä ei ole tietoinen. Olen iloinen, että Suomessa lääkkeet ovat apteekissa eikä niitä ole siirretty ruokakauppoihin. Apteekista saatava neuvonta ja opastus ovat tärkeä osa turvallista itselääkintää. Vähän hirvittää ajatus, että kuka tahansa voisi napata itsehoitolääkkeitä koriinsa leivän ja tomaattien joukkoon.

Apteekkikäynnistä ei jäänyt mikään paras fiilis. Farmaseutti suhtautui jokseenkin välinpitämättömästi. Tuntui, että farmaseutti ikään kuin vähätteli syytäni olla apteekissa kysymässä neuvoa. Tämän jälkeen vahvistui entistä enemmän, että minkälainen en halua olla, kun joskus itse olen työelämässä. Apteekin pitäisi olla matalan kynnyksen paikka pyytää apua ja neuvoja, sillä ei kaikilla ole tietämystä asioista eikä aikaa tai jaksamista etsiä tietoa netistä. Jos on kysyttävää mistä tahansa asiasta, vaikka se kuinka tuntuisi itsestä itsestäänselvyydeltä, pitäisi aina valmis olla neuvomaan ja opastamaan. Moduulista 5 opin ennen kaikkea, juuri sen, että sosiaaliset taidot ja ihmislähtöisyys ja -ymmärrys ovat avainasemassa ammatissamme. 

Ryhmätyöskentely sujui jälleen kerran mukavasti. Apteekkikäynnit jaettiin sopivasti viiteen pekkaan ja ideoimme yhdessä mitä kukakin käy kysymässä. Kaikille löydettiin "oikea" vaiva, josta mentiin kertomaan apteekkiin. Apteekkikäynneistä oli mukava keskustella ryhmän kesken ja vertailla saamaamme palvelua. Toisilla oli onneksi paremmat kokemukset kuin minulla. 

Etiikka-tehtävissä syntyi hyvää pohdiskelua ja keskustelua. Totesimme Pähkinöitä purtavaksi -julkaisussa kohdassa 4.4 saako lääkettä antaa apteekissa vastoin hätäkeskuspäivystäjän ohjeita, että olisimme kaikki pistäneet EpiPenin henkilöön viivyttelemättä. Vastaus kysymykseen oli kuitenkin jokseenkin ympäripyöreä,  mutta rivien välistä saa sen käsityksen, että EpiPenin olisi voinut pistää. Olisiko tullut jotain seuraamuksia, jos farmaseutti olisi ohjeista huolimatta pistänyt henkilöä? Ei tilanne tietenkään ole hätäkeskuspäivystäjänkään vika, sillä heille on varmasti opastettu miten eri tilanteissa toimitaan. Kuitenkaan hän ei ollut paikalla näkemässä tilannetta (ja ehkä sen vakavuutta). Googlasimme hätäkeskuspäivystäjän koulutuksen ja saimme selville tutkintorakenteen ja sen, että koulutus on 90 op:n laajuinen ja kestää 1,5 vuotta.