Mediaa säädellessä puhutaan mm. kirjoista, lehdistä, sosiaalisesta mediasta, artikkeleista, nettisivuista ja videoista.

Suomessa mediaa sääntelee mm. Julkisen sanan neuvosto.

Miten JSN toimii?

JSN on itsesääntelyelin, jolle kuka tahansa voi tehdä kantelun. JSN ottaa kantelut käsittelyyn itselleen, ja antaa ensin huomautuksen tiedotusvälineelle. Tiedotusväline voi joko itse julkaista huomautuksen, tai JSN julkaisee sen itse.

JSN voi myös omasta aloitteestaan ottaa asioita käsittelyyn, jotka rikkovat Journalistin ohjeita. (Julkisen sanan neuvosto- Mikä on JSN?)

Itsesääntelyllä tarkoitetaan käytäntöjä, joissa ala tai muu yhteiskunnan osa-alue laatii omaa toimintaansa koskevat säännöt, luo niiden noudattamiseksi valvontajärjestelmän sekä mekanismin, jonka avulla mahdolliset erimielisyydet voidaan ratkaista.

(Työ- ja elinkeinoministeriö tem.fi)

JSN:n lisäksi myös EU ja Mainonnan eettinen neuvosto vaikuttaa Suomen median itsesääntelyyn.

Itsesääntelyn tarkoitus on täydentää lainsäädäntöä, ja helpottaa sen toteuttamista käytännössä, ei määrätä tai toteuttaa lakia. JSN:n tuomioita ei käytetä oikeudessa todisteena.

• Sananvapauslainsäädäntö

• Kuluttajansuojalaki

• Sopimaton menettely elinkeinotoiminnassa -laki

• Henkilötietolaki

• Sähköisen viestinnän tietosuojalaki

• Tekijänoikeuslaki

• Tavaramerkkilaki

• Työsopimuslaki: lojaalivelvoite työpaikalle

• Rikoslaki

• oikeus hankkia, välittää, valmistaa, ilmaista, julkaista, levittää ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä.

• määritelty ihmis- ja perusoikeutena Suomessa ja Euroopassa.

• Osa median erityisasemaa.

• Rajoitettu esimerkiksi lastensuojelun perusteella.

• Oikeus anonymiteettiin ja lähdesuojaan.

Sanavapaus ei ole:

• Oikeus sanoa mitä tahansa, mitä mieleen sattuu, jos se loukkaa jotakuta tai on tahallisesti väärän tiedon levittämistä.

• Vapaus olla syrjivä tai epätasa-arvoinen, tai turhaan tahria jonkun ihmisen tai väestön mainetta.

• Käytettävissä yksityisyyden loukkaamisessa.

• Sana, jota käyttää puolustuksena yllä mainituissa tilanteissa.

Sananvapauteen kuuluu aina vastuu. Sitä voidaan rajoittaa, jos yksilön tai yhteiskunnan etu ja suojaamisen tarve sitä edellyttää. (Sananvapauteen.fi)

Sanavapauden rajat ovat usein erilaiset rippuen keneltä kysyy. Sanavapaus termiä on myös heitelty ympäriinsä aivan liikaa, kuin myös termiä "Suomi on vapaa maa", kun ilmaistaan asioita, joita itse sananvapauden lainsäädäntö ei tue. Tällöin erityisesti oikeistolle sanasta sanavapaus on tullut "buzzword" (huomiota kiinnittävä ja tahallaan tunteita herättävä sana). Tällöin sananvapaudesta käytävä keskustelu on myös politisoitunut liikaa.

Sananvapaus rajoittaa mm. vähemmistöjen tai ihmisryhmiin kohdistuvaa väkivaltaista vihapuhetta, tai tahallaan mainetta tuhrivaa. Säännöstely on hyvin tapauskohtausta, joka vaatii hyvää yhteiskuntapoliittista ja -filosofista tietämystä. Se myös rajoittaa yksityishenkilöjen yksityisyyden loukaamista. Moni JSN julkaisu joka on itselleni jäänyt mieleen, ovat liittyneet siihen, että anonyymiksi nimetty on ollut hänet tunteville ihmisille tunnistettavissa lehtiartikkelista.

Mielestäni mediassa on paljonkin asioita, joista ei puhuta. Näitä on nykypäivänä yhä vähemmän ja vähemmän, kun journalisteja on yhä moninaisemmin, ja maailma avartuu koko ajan. On kuitenkin erityisen huomioitavaa, että journalistien on opittava pois omista ennakkoasenneistaan, ja jokaisen kohdalla se ei tapahdu ennen, kuin he aloittavat uransa. Tällöin voi syntyä "vahingossa" epäkorrekteja artikkeleita, jotka vaikuttavat lukijoihin. Erityisesti tätä tapahtuu kun länsimaalaiset journalistit kirjoittavat muualla maailmassa tapahtuvista uutisista ilman tarpeellista kulttuurillista tietoa. Erityisen nosto annan nykyhetkellä Gazan sodalle.

Nykypäivänä media määräytyy koko ajan enemmän ja enemmän markkina-arvon mukaan. Tällöin emme saa pelkästään aitoa tietoa, vaan myös markkinointia sen keskellä. (Toisin kuin sanomalehdissä, joissa oli oma sivunsa myynti- ja ostoilmoituksille.)

Media ei enää ole ensisijaisesti vastuussa kansalaisille. Median julkinen sääntelyjärjestelmä on kuitenkin rakentunut pitkään tälle perustalle. Sekä median oikeudellinen sääntely että sen eettinen itsesääntely toimivat sosiaalisen vastuun

periaatteen pohjalta. Valitettava tosiasia on, että media ei enää noudata samoja arvoja. Tällöin median ja journalistin neuvojen ero on kasvanut kasvamistaan, ja internetistä on tullut epäluotettava paikka monelta osaa.

Mediakasvatus ei myöskään pysy nopean kehityksen mukana. Se mitä minä olen 20 vuoden aikana oppinut mediasta ei suurimmaksi osaksi enää päde. Minusta seuraavalla sukupolvella ei omani tavoin ole ketään, joka toteuttaisi heille ajantasaista mediakasvatusta, ainakaan tällä hetkellä. Vastuu on myös siirretty aika vahvasti vielä toistaiseksi perheelle, jolloin mediakasvatus eroaa ihmiskohtaisesti huomattavasti, ja vanhemmat ovat epävarmoja omista käytänteistään, sillä he eivät saa apua omilta vanhemmiltaan kyseiseen ongelmaan.