Kapealla kadulla makaavat kuolleet lehdet rapisivat, kun ne jäivät hänen ruskeiden nahkakenkiensä alle, tai lennähtivät ilmaan laskeutuen kadun reunaan, josta tuuli ne kohta kuljettaisi takaisin kävelijöiden jalkoihin. 

          Tummanpunaiset tiilirakennukset jäivät taustalle sumeaksi massaksi, sillä pojan katse oli hänen edessään siintävässä poikaparissa. Hänen huulensa liikkuivat jännittyneesti puheen tahtiin, mutta ääntä kuului vain tuon tuosta. 

          ”Veli, tiedän...” Hänen sanansa muuttuivat heti takaisin muminaksi, äänettömäksi, sitten taas kuului muutama hiljaisella, mutta pakonomaisella äänellä lausuttu sana. 

 Hänen kalpeat, symmetriset kasvonsa olivat vääntyneet maaniseen virneeseen. Hullunkiilto tummissa silmissän hän hitaasti siirsi koko katseensa rakennusten puolella kävelevään poikaan, tuntien välittömästi yletöntä tarvetta syöksyä eteenpäin hänen edessään kulkevaa tietämätöntä brunettea kohti. 

            Hän puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin ja jännitti lihaksiaan aina selästä niskaan asti, yrittäen hillitä vauhkoavaa mieltään ja leiskuvia tunteitaan. Hän vapautti lyhyen ja voimakkaan uloshengityksen päästäen nopeasti katoavaa höyryä kuivaan pakkasilmaan. Hänen sormensa vapautuivat hitaasti nyrkeistä ja suoristuivat, jättäen punaiset kynnenjäljet kämmenten sisäpuolelle. Hän päästi kätensä valahtamaan sivuilleen ja liikkumaan vapaasti hänen reippaan kävelynsä tahtiin, ennen kuin aivan odottamatta heitti ne suoriksi, jännittyneinä ja tärisevinä ilmaan, retkauttaen päänsä taaksepäin ja avatessaan silmänsä luonnottoman suurina. Hänen kävelynsä oli pysähtynyt, kasvattaen jo välimatkaa poikiin. 

           Hänen yläpuolella oleva katuvalo säteili heikkoa ja särisevää valoa, mutta se oli tarpeeksi saamaan hänen ranteessaan olevan metallisen etikettilaatan heijastamaan kirkkaan valokeilan hänen kasvoilleen. 

            Laatassa luki ”Enkeli, numero 2."

Katsoit minua huoneen poikki suurilla silmilläsi ja tunsin kylmyyden huoneessa. Kylmä ilma ei tullut ulkoa, koska ikkuna oli kiinni. Katsoin alas sormiini, jotka hermostuneesti näpräsivät toisiaan sylissäni, ja jotka lipsuivat otteesta vähän väliä. Ulkona alkaisi hämärtää kohta. 

Tunsin jäätävän katseesi otsassani, ja nostin viimein pääni luoden katsekontaktin välillemme. En tuntenut enää mitään sinua kohtaan, sillä tiesin mikä olit. Katseeni oli jähmettynyt, mutta tunsin sinun tulevan lähemmäs kolkkona kopahtava askel askeleen jälkeen, ja viimein, tunsin kylmien ja luisien sormiesi kietoutuvan kaulani ympärille hengen salpaavaan otteeseen. 

Suuri Jumala Amaterasu, joka taivaalla loisti, kerran luolaan pakeni. Vei Amaterasu auringon mukanaan pitkäksi aikaa, mutta toi maailmaan jotain vieläkin valoisampaa. Amaterasu luolan pimeydestä toi lapsen punaisen sädehtivän, ja rakkaudellaan taas valaisi maailman. 

 Sai lapsi nimekseen Punainen, hehkuvan valonsa vuoksi. Oli Punaisen valo kuitenkin niin voimakas, että se äitinsä sokeutti ja Punainen pois karkotettiin. Punainen Maassa nyt valaisi, ja ihmetystä ympärillään loi. Niin kaunis oli Punainen, valoisa ja ihmeellinen.

 Punainen valollaan paransi ja elvytti, eikä Amaterasu enää kaunaa pojalleen kantanut, vaan ylpeyttä suurta tunsi. Vaan ei Amaterasu tunnustusta saanut ja alkoi värinsä hänen saastaiseksi muuttua. Alkoi maailma pimetä ympärillä, mutta jatkoi Maa kirkkaan punaista loistoaan. 

 Oli valo Punaisen vilpitön ja puhdas, ja kun viimein Amaterasu pahaansa lankes, laskeutui punainen valo kaikkialle. Hymyn poikanen huulillaan Punainen taivaalle nousi, sai kruunun päähänsä ja valaisi. 

 Oli valon lapsi Punainen nyt kantava kultakiekkoa auringon. 

 Elokuvan juoni on yksinkertainen. Elokuvan alussa päähenkilön, 17–vuotiaan Shuichin entinen isäpuoli palaa perheen taloon, kuin salama kirkkaalta taivaalta ja jää taloon asumaan, alkaen juoda ja hyväksikäyttää ex-vaimoaan ja tytärpuoltaan. Isäpuoli Sone on kaiken pahan alku ja juuri, jonka huomaa elokuvasta heti kättelyssä esimerkiksi siitä, että hän juo kuin viimeistä päivää, eikä hänen käyttäytymisessään ole päätä eikä häntää. Shuichin elämä ei ole ruusuilla tanssimista Sonen paluun jälkeen ja hänen mielensä alkaa liikkua vaarallisilla vesillä.

 Jo muutaman minuutin alkusysäyksen jälkeen alkaa ristiriita kehittymään, ja tapahtumat pääsevät vauhtiin. Elokuva etenee tasaisesti ja nousee huippuunsa, kun Ishioka Shuichin luokalta saa tietää Shuichin murhanneen isäpuolensa. Hänellä on nyt ote vallan kahvasta, ja hän päättää pistää muutaman kapulan rattaisiin ja alkaa kiristää Shuichilta isoja rahasummia. Tästä on tehty selvä kohokohta elokuvassa ja sitä kuvataan kohdaksi, jossa homma lähtee lapasesta. 

 Shuichilla on kuitenkin ratkaisu joka lähtöön, ja hänellä herää kysymys : voisiko hän vain menetellä samoin, kuin isäpuolensa kanssa? Hän vetää muutamia nopeita johtopäätöksiä, ja päättää polttaa sillat takanaan. Hän tietää, ettei murhien jälkeen enää ole paluuta.

 Juoni alkaa laskea, kun koko ajan Schuichin jäljillä ollut poliisi saa selville Schuichin rikokset. Ensin, hinnalla millä hyvänsä Shuichi yrittää pitää pintansa. Hänen ystävänsäkin kertovat poliiseille valheita, jotka eivät ole mistään kotoisin, joka lopulta koituu Shuichin kohtaloksi poliisin saatua kaiken selville. Shuichin sisko tiesi veljensä rikoksen koko ajan, mutta painoi sitä villasella. Loppuratkaisuna juoneen Schuichi päättää luopua leikistä ja tekee itsemurhan jättääkseen perheensä korkeampaan kunniaan julkisuuden valokeilassa. 

 Elokuvan dialogit ovat hyvin tärkeitä juonen kannalta ja hyvinkin vaihtelevia, riippuen siitä kenen kanssa päähenkilö puhuu. Tyttöystävälleen Shuichi päästää sisäiset ajatuksensa ulos mitään suodattamatta, mutta muille henkilöille puhuessaan Shuichin puheet ovat samaan muottiin valettuja. Tästä hänen tulisi saada pitkä nenä.

 Kaiken kaikkiaan elokuva on ehdoton suosikkini, sillä kuten suuren yleisön tietoisuudessa onkin, sattuman puuttuessa peliin voi pöydät kääntyä kerran jos toisenkin, joka sekoittaa pakan täysin. Ninomiya, jota katson vähän sillä silmällä, näyttelee elokuvassa suurta osaa, joka loppupeleissä on suuri syy elokuvan katsomiselle. Elokuva on mainio esimerkki siitä, että vaikka rikoksen tekisi kieli keskellä suuta, silti todennäköisesti päätyy ojasta allikkon. Suosittelen kaikille! 

Suomalainen tyttö ei ole blondi, ei ole vaaleaihoinen, 

 ei ole ruusuposkinen. 

 Suomalainen tyttö ei ole pitkähiuksinen, ei ole hoikka,

 ei ole heleä-ääninen.

 Suomalainen tyttö on mitä tahtoo olla, 

 suomalainen tyttö tietää olevansa suomalainen. 

 Suomalainen tyttö on luonteeltaan vahva. 

 Suomalaisuus ei ole laillinen asema, 

 suomalaisuus on tunne, se on identiteetti. 

 Me suomalaiseyt tiedetään,

 että suomalaisia ollaan,

 ja siitä ylpeitä ollaan.