- Ruisrääkkä on 1. asteen kuluttaja, enkä usko sen häviämisen aiheuttavan merkittäviä muutoksia, koska sitä harvoin edes näkee. Ruisrääkän ravintona on selkärngattomat eläimet, versot ja siemenet. Ruisrääkkä ei kilpaile ravinnosta peltopyyn kanssa
- Lajia uhkaa maanviljelyn muutokset. Koska pellot korjataan nykyään koneilla, ruisrääkkä menettää asuinalueensa ja ravinnonlähteensä. Myöskin poikaset saattavat samalla kuolla, koska ne eivät pääse konetta karkuun.
- Laji on elinvoimainen (LC)
-  Elinympäristöjä uhkaa maatalous. Niityt muutetaan lehmien laidunmaiksi tai pelloiksi. Pellot sitten korjataan jossain vaiheessa ja ruisrääkälle ei jää asuinpaikkaa
- Luonnossa ruisrääkkää voi suojella monella erilaisella tavalla, esim. niittää pellolta aivan pienen palan kerrallaan tai suoraan vain keskeltä reunoille. Tällöin ruisrääkkä ja sen poikaset ehtivät alta pois. Myösken kesäpellon voi niittää myöhään kesällä. Kun niittää puimurilla tai traktorilla, laittaa sen eteen puomin jossa on vaikka kettinkiä. se säikäyttää linnut että ne menee paoon ennen terien saapumista. Kun niittää, pidä sänkikorkeus korkeampana, ettet satuta maahan painautuneita rääkkiä. Suosi avo-ojia kosteikkoja, joiden edessä on pensaikkoa, sieltä rääkkä saa suojaa ja ravintoa. Pellon reunoille voi jättää kaistakappaleen, jota ei niitä, koska sieltäkin rääkkä saa suojaa. Pienennä työskentelynopeutta ja käytä torjunta-aineita harkiten. Ruisrääkkä pakenee harvoin lentäen, yleensä se juoksee karkuun ja se on siinä etevä. Ruisrääkkää ei voi kuitenkaan eläintarhoissa suojella.
- Ruisrääkän suojelu on tuottanut tulosta. Suomessa arvioidaan olevan  7.000-12.000 paria. 

-Elinympäristö on jäätiköt, eli erittäin kylmät olosuhteet.

-Jääkarhuja uhkaa Ilmaston lämpeneminen, ympäristömyrkyt, öljyn ja kaasun etsintä ja metsästys.

-IUCN:n mukaan laji on vaarantunut eli lajiin kohdistuu suuri uhka hävitä luonnosta keskipitkällä aikavälillä.

-Levenneisyysalueen tilanne ei uhkaa jääkarhuja.

-Lajia suojellaan rakentamalla kansallispuistoja arktisille aluille, ehkäisemällä ilmaston muutosta, vähentämällä ympäristömyrkkyjä, ja vaatimalla arktisen alueen valtioita suojelemaan jääkarhujen elinympäristöä. Ihmiset voivat lahjoittaa myöskin rahaa jääkarhujen suojeluun. Eläintarhoissa pyritään suojelemaan lajia, jotta se pystyy lisääntymään.

-Jääkarhujen tilanne heikkenee yhä ilmaston lämpenemisen myötä, jolloin lisääntyminen ja ravinnon hankinta vaikeutuu. Ennusteiden mukaan kahden kolmasosan jääkarhuista, ja kaikkien Alaskan ja Venäjän jääkarhujen, ennustetaan kuolevan ilmaston lämpenemisen seurauksiin 2050 mennessä.

- Aino ja Kaisla

-         Ahmaa tavataan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Venäjällä sekä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Ahma viihtyy niin havumetsissä kuin tuntureillakin.

-         Ahma on haaskansyöjä ja se syö erityisesti susien tappamia eläimiä. Ahma saattaa vaeltaa päivän aikana kymmeniä kilometrejä etsimässä ruokaa. Ahma myös tarvittaessa saalistaa itse. Sen saalistettaviin kuuluu mm. porot ja pienet nisäkkäät. Ahmasta onkin siis haittaa porotaloudelle.

-         Ahmaa uhkaa: salametsästys porotaloudelle aiheutuvan haitan takia, ilmastonmuutoksen aiheuttama lumipeitteen ohentuminen sillä ahma tekee pesänsä lumeen, riippuvuus muista petoeläimistä sekä pienien populaatioiden vähäinen geneettinen muuntelu

-         Ahman uhanalaisluokitus on CR eli Critically Endangered, lajiin kohdistuu äärimmäisen suuri välitön uhka hävitä luonnosta.

-         Ahman levinneisyysalueeseen kuuluvat euroopan pohjoisimmat osat eli Suomi, Ruotsi, Norja, Venäjä ja Pohjois-Amerikka. Levinneisyysalueen tila on hyvä.

-         Ahmaa suojellaan muun muassa maksamalla korvauksia porotaloudelle sen aiheuttamista vahingoista, salametsästyksen estoilla sekä elinalueen suojelulla. Ahma on myös rauhoitettu.

-         Suojelulla on onnistuttu vaikuttamaan ainakin porotaloudelle aiheutuvien haittojen korvauksiin. Myös Ahman rauhoittamisella on saatu positiivisia vaikutuksia.


Juho Haverinen ja Antti Paavola

 

-Saimaannorppa on peto. Se käyttää ravintonaan kaloja, pääosin pieniä parvikaloja, mutta myös muita (esim. ahvenet, muikut, särjet, salakat ja madet).

-Saimaannorppaa uhkaa muun muassa pieni populaatio koko (taudit leviää helposti, satunnaisvaihtelu näkyy vahvasti, sisäsiittoisuus ja sen haitat), ilmastonlämpeäminen (pesiminen tapahtuu jäällä, suojassa lumipesässä àilmastonlämpeäminen vähentää jään ja lumen määrää), ihminen ainoa vihollinen ( pyydyskalastuksen vuoksi riski jäädä kiinni verkkoihin, ympäristömyrkyt, moottorikelkkailu, kesämökkien talvikäytön yleistyminen)

-IUCN:n uhanalaisuusluokitus saimaannorpalle on EN eli erittäin uhanalainen.
- Alueella, jossa saimaannorppa elää ilmastonmuutos on vaikuttanut niin, ettei lunta ole tarpeeksi kuutin pesäkoloa varten. 
-Saimaan väestö antaa norpille pesimärauhan joka vuosi ja vapaaehtoiset öljyntorjuntajoukot ovat valmiita puhdistamaan Saimaan rantoja öljyonnettomuuden sattuessa. 
-Lajia suojellaan norppaystävällisellä kaavoituksella, rakentamisella ja kalapyydyksillä, yhtenäisillä verkkokalastuskielloilla tärkeillä norppa- alueilla, norppien häirinnän välttämisellä erityisesti pesimäaikaan, norpan suojelututkimuksen edistämisellä, sekä ilmastonmuutokseen sopeuttamisella. 
-Norpan suojelun tuloksena niiden kanta on alkanut levitä takaisin Pohjois- Saimaalle ja Puruvedelle, joista se aiemmin oli kadonnut. Etelä-Saimaalla kanta on aiemmin heikentynyt, mutta nyt se on alkanut hitaasti elpyä. Sen tulevaisuus on kuitenkin yhä uhattuna.

Raakku esiintyy ympäri pohjoista pallonpuoliskoa kirkkaiden ja virtaavien 

vesien pohjalla.

Raakku on avainlaji ja sen hävitessä koko ekosysteemi oli vaarassa.

Raakun uhkaksi on ajanmittaan muodostunut helmenpyynti sekä vesien happamoituminen.

laji on erittäin uhanalainen (EN). Siihen kohdistuu suuri uhka hävitä luonnosta lähitulevaisuudessa.

Jokihelmisimpukoita eli raakkuja esiintyy laajoilla alueilla pitkin pohjoista pallonpuoliskoa, joten alueella on varmaankin edustettuna kaikki mahdolliset poliittiset-, taloudelliset ja ihmisväestön tilanteet. 

Raakku on nykyään rauhoitettu laji. Raakun nähdessään sitä ei tule koskea, käännellä eikä missään nimessä ottaa mukaansa. Tämän lisäksi myös niiden elinympäristönsä tuhoaminen on kiellettyä. 

Jokihelmisimpukoiden massapyynnin lakattua niiden määrä on kääntynyt kasvuun. Se on edelleen maailmanlaajuisesti erittäin uhanalainen laji, mutta esimerkiksi Suomessa sen tilanne on kohtalaisen hyvä. 

​

Lajia uhkaa mm. elinympäristön tuhoutuminen, metsän hakkuu, tulipalot, alueellinen ja kansainvälinen kauppa, hyväksikäyttö, matkailun ja infrastruktuurin kehittäminen, virkistys, ekologinen häiriö. Kauppa on suuri ongelma. Paikalliset ihmiset ovat mukana keräämässä luonnossa, kauppiaille kaupalliseen tarkoitukseen. Lisäksi ilmastonmuutos, kuivuus, elinympäristön hajoaminen (matkailu, vapaa-ajantoiminta) ja maaperän eroosio ovat uhka.  ​

​

IUCN:n luokituksen mukaan laji on äärimmäisen uhanalainen, sekä siihen kohdistuu äärimmäisen suuri uhka kadota luonnosta.​

​

Laji esiintyy väestöltään rikkaissa maissa, kuten Kiinassa ja Vietnamissa, mutta ongelma niissä on taloudellisen tilanteen heikkous. ​

Sitä on koitettu suojella erilaisilla säännöksillä, kuten metsien hakkuisiin tehdyillä. Sekä kansan yleisen tietoisuuden lajista lisäämisellä on koitettu parantaa sen suojelua.  ​

http://d2ouvy59p0dg6k.cloudfront.net/img/64_hi_257749_sm_491458.jpg

Sinivalas - Balaenoptera musculus                                                                             Rosanna ja Anna

Endangered IUCN:n luokitus: Erittäin uhanalainen

Levinneisyys ja elinympäristö

Sinivalaita esiintyy kaikkialla valtamerissä lukuun ottamatta Arktista ja suljettuja meriä, kuten Välimerta. Ne elävät pääasiassa kylmissä merissä, vaeltaen yksin tai 2-3 yksilön ryhmissä. Kesällä sinivalaat vaeltavat kohti napa-alueita kylmemmille vesille ruokailemaan, talvella taas takaisin kohti päiväntasaajaa lämpimämmille vesille lisääntymään. Sinivalaat suosivat syvempiä vesiä rannikkovesien sijaan. 

Ekolokero

Sinivalaat käyttävät ravinnokseen pääasiassa krillejä, sekä vähemmässä määrin katkarapuja ja äyriäisiä. Sinivalaalla ei ole luontaisia vihollisia – miekkavalaiden tiedetään hyökänneen sinivalaiden kimppuun, mutta ehdottomasti suurin uhka lajille on ihminen. 

 

Sinivalaiden merkitys ekosysteemissä on tasapainottaa ravintoketjua ja estää tiettyjen merieliöiden, lähinnä krillien liika lisääntyminen. Sinivalas voi syödä jopa 40 miljoonaa krilliä päivässä. Myös sinivalaiden ulosteella on merkityksensä meriekosysteemissä, sillä se edistää kasviplanktonin kasvua. Mikäli sinivalaat häviäisivät, lisääntynyt krillien määrä voisi syrjäyttää muita krillien kanssa kilpailevia lajeja ja saattaa ekosysteemin siten epätasapainoon. Sinivalaiden ulosteen puuttuminen taas vähentäisi kasviplanktonia, jolla on tärkeä merkitys hiilen sidonnassa. Myös niiden lajien yksilömäärät, joiden ravinto perustuu kasviplanktoniin, saattaisivat pienentyä.

 

Sinivalaiden katoaminen Maapallolta paitsi siis uhkaisi merten ekosysteemejä ja vaikuttaisi hiilen kiertoon, myös olisi suuri menetys luonnon monimuotoisuudelle ja ainutlaatuisuudelle.

Uhat

Eniten uhkia sinivalaille aiheutuu ihmisen toiminnasta. Sinivalaita uhkaa esimerkiksi ravinnon väheneminen, jota aiheuttaa krillien ylikalastus ja ilmastonmuutoksen aiheuttama merten happamoituminen, joka vähentää krillien määrää muiden äyriäisten ohella. Ilmastonmuutoksen myötä sinivalaiden täytyisi vaeltaa jopa 200 kilometriä pidempään muuttomatkoillaan. Sinivalaan ravintorikas luontainen ympäristö siirtyy ilmastonlämpenemisen myötä eteläisimmille merialueille, ja kapenee. Muita vaaroja valaille aiheuttavat häiriköivät alukset, joihin valaat saattavat iskeytyä. Sinivalaat saattavat sotkeutua kalastusvälineisiin. Myös äänihaitat ja kemiallinen saaste ovat vaarana sinivalaalle. Sinivalaan poikaset saattavat joutua miekkavalaan saaliiksi, mutta sinivalaalla ei ole luontaisia vihollisia. 

Sinivalaan levinneisyysalue on hyvin laaja, mutta menneiden vuosikymmenten kaltainen valaanpyydystäminen on kuihtunut lähes kaikkialla sinivalaan levinneisyysalueella. Sinivalasta alettiin suojella maailmanlaajuisesti vuonna 1967. 

Suojelu

International Whaling Commission (IWC) ajaa valaiden asiaa, ja WWF nostaa tietoisuutta sinivalaiden säilyttämisen tärkeydestä. Merellisiä suojelualueita pyritään perustamaan sinivalaan luontaisille alueille. Suojelusta huolimatta sinivalas on yksi harvinaisimmista valaista. Toipumistoimien keskiössä on lajille haitallisten ihmisaktiviteettien, kuten merenkulkuliikenteen hallitseminen. Lajin toipuminen valaanpyydyksen aiheuttamasta lähes sukupuuttoon kuolleesta tilasta on ollut vähäistä. Pohjoisen Tyynenmeren populaatio kuitenkin näyttää toipumisen ja kasvamisen merkkejä. Ruohonjuuritasolla ihmiset voivat kiinnittää huomiota merellisen ruokansa vastuullisuuteen (esimerkiksi MSC- sertifikaatio.) Vastuullisilla menetelmillä toteutetussa kalastuksessa tulee vähemmän sivusaalista, yhtä valaita eniten surmaavista tekijöistä. Lajin tulevaisuus on pienen populaatiokoon tähden epävarma. Lajin säilyttämiseen tarvitaan muun muassa sen laajan levinneisyysalueen johdosta mittavaa kansainvälistä yhteistyötä, mikä hankaloittaa tehokasta suojelua. 

Lähteet: 

http://wwf.panda.org/what_we_do/endangered_species/cetaceans/about/blue_whale/

http://www.fisheries.noaa.gov/pr/species/mammals/whales/blue-whale.html

http://www.iucnredlist.org/details/2477/0

http://animals.nationalgeographic.com/animals/mammals/blue-whale/ 

- Liito-orava on ensimmäisen asteen kuluttaja, eli käyttää ravintonaan pääasiassa lehtiä ja marjoja sekä siemeniä

 -Liito-oravan häviäminen luonnosta ei aiheuttaisi merkittäviä seurauksia ekosysteemeille, sillä sitä saalistavat eläimet syövät muitakin nisäkkäitä

- IUCN luokituksen mukaan elinvoimainen (LC)

- Vuodesta 2015 alkaen luokiteltu Suomessa silmälläpidettäväksi (NT)

-Liito-oravaa saalistaa esimerkiksi huuhkaja, haukat ja näätä

- Suurin uhka lajille on sen elinalueiden väheneminen ja avohakanta

- Liito-orava on levinnyt Pohjois-Euraasiasta Tyynen meren rannikolle ja sitä tavataan Suomesta Venäjän halki Tyynellemerelle 

-  Liito-oravan esiintymisalue pienentyvät taloudellisita syistä ja nykyään laji otetaan huomioon metsä- ja maataloudessa säilyttämällä sen elinpaikkoja

-Paras tapa suojella lajia olisi rauhooittaa enemmän esiintymisalueita ja jättää sekametsät hakkaamatta. Myös suojelualueiden koon lisääminen voisi auttaa lajia selviytymään

-Liito-oravien tulevaisuus näyttää valoisalta, sillä lajin suojelu on tuottanut tuloksia. Laji on luokiteltu nykyään elinvoimaiseksi eikä silmälläpidettäväksi