B) 

 

Roope ja Tuomas

7.  Saimaannorpan suojelu aloitettiin 1979 WWF:n toimesta, minkä jälkeen Saimaan norppakanta on kasvanut. Tietoa norppien uhanalaisuudesta on saatu levitettyä tehokkaasti, ja monet vapaaehtoiset ovat tehneet lahjoituksia norppien suojelun hyväksi. Norppien suojeluksi on säädetty lakeja, jolloin niiden uhanalaisuus on huomioitu myös päättäjien toimesta. Lajin tulevaisuus riippuu niiden suojelusta. Ilmastonmuutos vähentää norppien määrää, joten sen hillitseminen on yksi tärkeistä asioista, mikäli saimaannorppakanta halutaan elvyttää. Jos suojelutyötä jatketaan tehokkaasti, lajin säilyminen on mahdollista. ​ 

Martta, Silja ja Daniel

Susi on kotoisin arktisilta alueilta. Sutta esiintyy Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa, Pohjois-Afrikassa ja Australiassa. Susikannat ovat suurimpia Kanadassa ja Venäjällä. Susia esiintyy arolla, tundralla ja metsissä ja jopa kaupungeissa. Suomessa suden elinympäristöä ovat metsät. Susi syö sorkka- ja kavioeläimet esimerkiksi hirvi. Sudet syövät myös pieniä eläimiä, karjaa, haaskoja ja jätteitä. Suomessa susia esiintyy pääosin Länsi-Suomessa. Sutta Suomessa uhkaa ihmisten metsästys. Sudessa loisii ekinokokit, laakamadot,syyhypunkit, sikaripunkit, kirput, puutiaiset, täit ja väiveet. Suden synnytyspesä on usein vaatimaton, josta siirrytään kolme viikkoa poikasten syntymän jälkeen usein veden lähellä sijaitsevaan vaihtopesään. Muutoin suden pesät ovat luolissa, kasvillisuuden suojaamissa onkaloissa tai kuopassa puunjuuriston alla. Susi liikkuu kaikkina vuorokauden aikoina, mutta pääasiassa hämärässä. Koska susi on huippupeto, suden hävitessä yksikään laji ei jää ilman ravintoa. Esimerkiksi hirvikanta kuitenkin kasvaisi, koska sudet eivät söisi niitä. Susi metsästää myös kettua ja rajoittaa tällöin kettukantaa. Ketut syövät monia uhanalaisia lajeja kuten minkki ja supikoira. Suden uhanalaisuus lukitus on Suomessa erittäin uhanalainen (EN, Endangered), mutta maailmalla elinvoimainen (LC, Least Concern). Susikanta vaihtelee vuosittain nousevaan tai laskevaan. Tällä hetkellä susikanta on laskeva. Suomessa oli vuonna 2018 165-190 sutta. Susi on rauhoitettu eläin ja niitä suojellaan Suomessa Ähtärin ja Ranuan eläintarhoissa. 

 

Tiikeri (Panthera Tigris) 

Tiikerin levinneisyys aikoinaan ulottui aikoinaan Turkin itäisiltä alueilta Indonesian saarille. Nykyään elinpiiri on rajautunut pirstoutuneisiin alueisiin Intiasta Siperiaan, Kaakkois-Aasiaan ja Sumatralle, sekä muutamaan yksilöön Kiinassa. Tiikerin tyypillinen elinympäristö voi vaihdella runsaasti riippuen elinalueesta. 

Tiikerin ekologinen lokero vaihtelee vehreistä monsuuni-ilmaston metsistä Siperian asuttamattomille koivuvaltaisille metsämaille asti.  Tiikeri on huippupeto, joka syö pääasiassa kauriita ja villisikoja. Tiikerillä ei siis ole luontaisia uhkia, vaan ihmisen salametsästys on johtanut lajin tilanteen uhanalaiseen asemaan. Tiikerit pesivät luonnossa suojaisessa paikassa. Se synnyttää keskimäärin 2-3 pentua kolmen vuoden välein. 

Tiikeri liikkuu iltaisin ja öisin käyttäen ajan saalistukseen. Päiväsaikaan tiikeri lepää ja nukkuu suojaisessa paikassa. 

Tiikereitä uhkaa pääasiassa salametsästys. Myös elinalueiden häviäminen ja pirstoutuminen maa- ja metsätalouden tieltä on kissaeläimen uhkana. Elinalueiden häviämisen seurauksena tiikeri joutuu siirtymään ahtaammille ja saalistus mahdollisuuksilta heikommille alueille. Geneettisen vaihtelun taantuminen uhkaa tiikeriä, kun yksilömäärä vähenee (sisäsiittoisuus). Myös luonnon uhkat kuten tulvat ja metsäpalot vaikuttavat tiikeriin. 

Tiikeri on erittäin uhanalainen. Sen levinneisyys aluepienentynyt huomattavasti parissa sadassa vuodessa ihmisen asuttaessa alueita ja laajentaessa vaikutusvaltaansa. Nykyisin tiikerit elävät pääasiassa kansallispuistoissa ja muilla suojelualuilla. 

Tiikerin elinaluetta suojellaan estämällä ja valvomalla salametsästystä, hoitamalla elinalueita ja luomalla ekologisia käytäviä elinalueiden välille. Myös tiikerikannan kokoa seurataan ja tietojen avulla suunnitellaan suojelutoimia. Suojelujärjestöt myös pyrkivät ehkäisemään yhteenottoja tiikereiden ja ihmisten välille. 

Eläintarhoissa lajin geneettistä perimää pyritään monimuotoistamaan ja yksilöitä hoidetaan, ruokitaan ja lääkitään tarpeen vaatiessa. 

Tiikerin suojelu on tuottanut jossain määrin tulosta ja kannan pienentyminen on saatu hidastumaan noin vuodesta 1995 lähtien. WWF: tavoitteena on kaksinkertaistaa tiikerikanta 7000 yksilöön vuoteen 2022 mennessä. 

Tiikerin tulevaisuus on turvattu jos suojeluyhdistysten kuten WWF toimet tuottavat tulosta ja tiikerikannan määrä saadaan kasvuun. 

tieteellinen nimi Cypripedium calceolus 

Tikankonttia tavataan laajalla alueella Euroopassa ja Aasiassa Atlantilta Tyynellemerelle asti. Lajia tavataan vuoristometsissä. Se esiintyy puolivarjoisissa ja kalkkipitoisissa lehdoissa, lehtoniityillä, letto- ja lehtokorvissa ja lettorämeillä. 

Tikankontti vaatii puolivarjoisen ja kalkkipitoisen elinympäristön. Humuspitoisessa, emäksisessä ja viileässä maaperässä se kasvaa hyvin. Maamehiläinen pölyttää kasvin. Kasvi leviää erittäin pienten siementen avulla. Tikankontti lisääntyy myös suvuttomasti kasvattamalla juuria, joista kasvaa uusia kasveja. 

Lajia uhkaa kasvupaikkojen umpeen kasvaminen, keräily, metsätaloustoimista erityisesti maanmuokkaus ja avohakkuut, ojitukset, maanpinnan rikkoutuminen, pellonraivaukset, geneettisen monimuotoisuuden väheneminen ja suvullisen lisääntymisen vähäisyys. 

Lehtotikankontti on maailmanlaajuisesti elinvoimainen, Suomessa silmälläpidettävä. 

Tikankontin levinneisyysalueella on hyvin paljon väestöä. Talous on kasvussa. Lajia suojellaan esiintymisalueilla. 

Yli puolet kasvupaikoista on eri tavoin suojeltuja alueita. Tikankontti on rauhoitettu laji. Noin 60% kasvualueista sijaitsee Metsähallituksen alueilla. Yli 55% kuuluu Natura 2000- verkostoon. Osalla kasvupaikalla on tehty hoito- tai ennallistamistoimia. Lajia on suojeltu harventamalla puustoa. 

Lajin tilanne on hyvin tiedossa. Elinvoimaisuutta mittaavat tutkimukset osoittavat lajin säilymisen ennallaan tai jopa kasvavan. Kuitenkin osa Etelä-Suomen populaatioista uhkaavat hävitä. Lajin tulevaisuus näyttää hyvältä ja lajimäärä voi kasvaa. Suojelutoimia kannattaa silti jatkaa. 

- Pesii Euroopassa 45. leveysasteen pohjoispuolella napapiirille asti ja Länsi-Aasiassa

- Talvehtii Saharan eteläpuolisessa Afrikassa

- Pääesiintymisalueita Venäjä, Baltian maat, Valkovenäjä ja Etelä-Suomi

Elinympäristö: 

- Pellot ja laidunmaat, kuivahkot ahot ja niityt (myös rantaniityt ja ruovikoiden reunavyöhykkeet)

Ekologinen lokero:

- Elää pelloilla ja laidunmailla sekä kuivahkoilla ahoilla ja niityillä. Tavataan myös rantaniityillä ja ruovikoiden reunavyöhykkeillä.

- Syö hyönteisiä, nilviäisiä, matoja, pieniä sammakoita ja pikkunisäkkäitä sekä vihreitä lehtiä, siemeniä ja versoja.

- Lajia saalistaa ketut, pikkupedot ja minkit sekä kotikissat.

- Pesii tiheän kasvillisuuden joukossa kuivilla heinillä niukasti katetussa matalassa syvennyksessä

- Liikkuu aamuisin ja iltaisin. 

Jos laji häviäisi: linnun ravintona käyttämien eläimien ja kasvien määrä kasvaisi. Lisäksi ne pedot, jotka saalistavat ruisrääkkää joutuisivat muuttamaan ravintoaan.

Uhat:
- Elinalueiden tehomaa- ja metsätalous, perinneympäristön muuttuminen ja häviäminen, pienpetojen lisääntyminen ja lajin metsästys

Uhanalaisuus:

- Luokittelu: LC eli elinvoimainen (lajin kanta on runsas tai vakaa)

- Rauhoitettu Ahvenanmaalla

Levinneisyysalueen tilanne:

- Linnun levinneisyysalue on laaja, joten tilanteet ovat myös erilaisia. Esimerkiksi Etelä-Suomessa pesivällä linnulla pesimäalueen poliittinen ja taloudellinen tilanne on erilainen kuin esim. Ukrainassa. Myös väestöntiheys eroaa.

Suojelu:

a) Luonnossa: peltoja niitetään myöhemmin käyttäen tekniikkaa ”keskeltä reunoille”, jolloin emo ja poikaset pääsevät paremmin niittokoneita karkuun. 

b) Eläintarhoissa: -

c) Muita suojelukeinoja on: on asetettu metsästysrajoitteita ja –kieltoja sekä ruvettu seuraamaan tarkemmin linnun salametsästystä.

Onko suojelu tuottanut tuloksia? Miksi on tai ei ole? Miltä lajin tulevaisuus vaikuttaa? 

- Kyllä on, sillä laji on viime vuosien aikana päässyt lisääntymään hyvin ja nykyään se luokitellaankin elinvoimaiseksi, jonka takia sen tulevaisuus on turvattu.

Ida ja Laura

 

Elää kymmenen Afrikan maan alueella. Viihtyy kuivissa ja avoimissa ympäristöissä, kuten puusavanneilla ja harvaa akaasiaa kasvavissa metsissä ja ruohostomailla. Isosarvikuono jaetaan kahteen eri alalajiin, joista toinen, zairenleveähuulisarvikuono, elää Kongon demokraattisen tasavallan, Etelä-Sudanin, Ugandan ja Keski-Afrikan tasavallan rajoilla olevalla pienellä alueella. Etelänleveähuulisarvikuono puolestaan elää Namibian, Mosambikin, Botswanan ja Zimbabwen rajoilla olevalla alueella

 

Elää kuivissa ja avoimissa ympäristöissä, kuten edellisessä kappaleessa on laajemmin mainittu. On kasvissyöjä ja syö pääasiassa ruohoa. Vesi on myös tärkeä osa isosarvikuonon ruokavaliota.

Toinen lajeista, zairenleveähuulisarvikuono on kuolemassa sukupuuttoon.

 

Suurin uhka on salametsästäjät, jotka ovatkin saaneet zaireleveähuulisarvikuonon sukupuuton partaalle.

 

Zairenleveähuulisarvikuonon levinneisyysalueelle sijoittuu neljä valtiota. Näiden valtioiden poliittiset tilanteet ovat levottomia ja haastavia, sillä valtioissa on useita erilaisia kiistoja, terrorismia, sisällissotia ja rajakiistoja muiden valtioiden kanssa. Nämä vaikeudet vaikeuttavat lajin suojelua. Etelänleveähuulisarvikuonon levinneisyysalue sijoittuu yhdeksän valtion alueelle. Näiden valtioiden yleinen ongelma on köyhyys. Myös osassa valtiossa on levottomuuksia. Alueiden köyhyys saa ihmiset salametsästämään sarvikuonoja niiden sarvien takia 

 

Eteläistä alalajia on suojeltu vuodesta 1895, minkä ansiosta lajin kanta on saatu elvytettyä alle sadasta yksilöstä noin 20 000 yksilöön. Lajin tulevaisuus vaikuttaa siis valoisalta.

Zairenleveähuulisarvikuonoa on puolestaan jäljellä vain kaksi yksilöä, joista molemmat ovat naaraita, joten laji tulee lähitulevaisuudessa kuolemaan sukupuuttoon. Lajilla on ympärivuorokautinen vartiointi, ja sarvikuonoilta on leikattu sarvet irti, jotta jäljellä olevia yksilöitä ei tapettaisi sarvien takia. Hedelmöitysyritykset lähilajien kanssa eivät ole toistaiseksi onnistuneet

Zairenleveähuulisarvikuonoa on vain eläintarhassa, jossa sille pyritään luomaan mahdollisimman luonnonmukaiset olot

 

 

·      IUCN:n luokituksen mukaan laji on silmällä pidettävä