Päivä alkaa, kahvia hörppää,
työkalupakki jo aamua pörähtää.

Ruuvit, naulat, puuta ja teräs,
Makitamiehen voima on peräs.

Hiki otsalla, sirkkelin laulu,
työmaan melussa on hänen taulu.
Ei taukoa kaipaa, ei lepoa suoda,
kun Makita laulun voi töissä luoda.

Työpäivän päättyessä ilta koittaa,
Makitamies kotiin jo polkua soittaa.
Käden jälki jää pysyväksi sinne,
missä hän rakentaa unelmien linne.

Joten nosta malja Makitamiehelle,
hän rakentaa maailmaa meiltä piilolle.
Ruuvin kierre, lankun liitos,
hänessä elää työn sielun kiitos

Pakko se on, vaikka ei maistu,

lasin pohjalla karvas taisto.

Miten suustani sanat nyt vuotaa,

kun juoma suoniini kylmää luotaa?